Lohdutonta lumiturismia

”Olikohan tuo oliivipuu?” kysyi alakouluikäinen poikani ohittaessamme omakotitalon pihan syvällä Etelä-Savossa. Olimme saapuneet näille raukoille rajoille siinä toivossa, että löytäisimme hiihtolomalla paikan, jossa lumi on maassa ihan luonnonvaraisesti. Reagoin poikani esittämään kysymykseen välittömästi uudella vastakysymyksellä siitä, milläköhän ilmastovyöhykkeellä hän on aikaisemmin nähnyt oliivipuita kasvavan luonnossa. Päädyimme tästä yhdessä muutaman induktiivisen päättelyaskeleen kautta siihen, että hän tuskin oli nähnyt oliivipuuta eteläsavolaisen omakotitalon pihamaalla.

Lumiturismista on näyttänyt tulleen perheemme uusin harrastus tänä talvena. Tai oikeastaan Etelä-Suomen sääolosuhteita ei voi edes kuvata talvi-sanalla, sillä elämme tällä hetkellä jotain termisen syksyn ja kevään välistä taitekohtaa. Useita vanhoja kunnon talvia kokeneena olisin toivonut pääseväni ainakin joululomallani jonnekin etelän aurinkoon, mutta se ei nyt tänä talvena käynytkään päinsä. Lapsemme olivat päättäneet haluta etelän auringon sijasta ekologisemmalle kaamoslomalle Lappiin, eikä siinä riittävän taustatuen puuttuessa minun vastusteluni paljoa auttaneet. Enpä toki tuossa vaiheessa osannut aavistaa, että nuo kaamoksen päivät tulisivat olemaan niitä harvoja tänä vuonna kokemiani talvipäiviä. 

Hiihtoloman alkaessa Etelä-Suomessa oli keväinen, huhtikuun puolta väliä muistuttava säätila. Siitä kielii myös se, että turkulaisten kirsikkapuiden puhkeaminen kukkaan lienee ollut yksi hiihtolomaviikon suurimmista kotimaisista uutisista. Hiihtolomaviikon lumituristeina odotuksemme Savon lumitilanteesta olivat suhteellisen korkealla. Ajomatkan aikana odotimme jännityksellä sitä, missä matkan vaiheessa kohtaisimme lumirajan. Ainakin se olisi tänä vuonna ylempänä kuin aikoinaan paljon puhuttu susiraja, joka lienee laskenut nykyään jonnekin Varsinais-Suomen tietämille. Ja sitähän se olikin: emme onnistuneet ylittämään luonnonvaraista lumirajaa ennen saapumistamme määränpäähän. 

Elämme joko tilastollisessa mielessä poikkeuksellisen lämmintä talvea tai sitten ilmastonmuutoksen nopeus on kiihtynyt eksponentiaalisesti sen saaman julkisuuden myötä. Jälkimmäisessä tapauksessa tällä muutostahdilla voinen pian luopua eläkepäivieni unelmasta hankkia pieni viinitila jostakin Välimeren rannalta. Sen sijaan kannattanee pian ryhtyä valmistelemaan oman viinitilan perustamista jonnekin Järvi-Suomeen, jossa kasteluveden riittävyys ei tule olemaan ongelma. Nykyäänhän Champagnen alueen rypäleitä kasvatetaan jo Britanniassa ja paikallinen kuohuviini tunnetaan varsin kelvollisena. Vastaavasti parin vuosi-kymmenen kuluttua meillä voinee jo olla savolaista shampanjaa kalakukon kyytipoikana. 

Vai olisikohan se sittenkin voinut olla oliivipuu siellä eteläsavolaisen omakotitalon pihamaalla?

Reikä televisiossa

Tällä viikolla se tapahtui. Entisenä riskienhallinnan asiantuntijana olin sen toki osannut ennustaa tapahtuvan, mutta silti uutinen tuli yllätyksenä. Sain kesken kokouksen matkapuhelimeeni ilmoituksen, jonka mukaan älytelevisiooni oli tullut reikä. Perheemme pienemmällä väellä oli tullut erimielisyyksiä katsottavaksi valittavasta elokuvasta, jonka seurauksena kaukosäädin oli lentänyt reippaalla lähtönopeudella televisioruutua kohti.

Onneksi en ollut paikalla tapahtuman sattuessa, sillä raivostumiseni lähtönopeus olisi hyvinkin voinut ylittää kaukosäätimen vastaavan. Sen sijaan kokouksessa istuessani kiihtymistä ei voinut kunniakkaasti toteuttaa. Onneksi olen harjoitellut suuttumiskäyttäytymistä jo muutaman vuosikymmenen ajan, joten pystyin pysyttelemään näennäisesti tyynenä viestin saatuani. Kokouksen loppuajaksi päädyin kuitenkin miettimään lapsilleni sopivaa sanktiota tapahtuneen johdosta.

Television määräaikainen käyttökielto vaikutti heti ensialkuun oikeudenmukaisimmalta vaihtoehdolta sanktioksi. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että reikä televisioruudulla ei saanut suinkaan koko televisiota pimeäksi, vaan ruudulle jäi yksittäinen häiritsevä pikseli, joka ei tästä lähtien enää toimi. Perheemme aikuisia tämä ei esteettisiä syitä lukuun ottamatta häirinne, sillä olemme tablettitietokoneidemme myötävaikutuksella vieraantuneet televisiosta jo muutamia vuosia sitten. Sen sijaan kotirauhamme tullee järkkymään ainakin alkuun television käyttökiellon ajaksi.

Onnistuneen sanktion tarkoitus lienee ohjata siitä kärsivää parempaan käytökseen tulevaisuudessa. Tässä tapauksessa opetuksena tulisi olla suuttumuksen hallinta siten, etteivät tavarat lentelisi hajottaen irtaimistoa tai ylipäätänsä mitään muutakaan. Opetusta korostaakseni sepitin lapsilleni analogian suuttumuksen hallinnasta vertaamalla sitä kutitukseen. Toisen henkilön suorittamaa kutitustahan pystyy harjoittelemalla sietämään. Jos se ei enää tehoa, niin harvempi sitä jaksaa loputtomasta kutitella. Sama juttu on sisaruksen aiheuttaman ärsytyksen kanssa: jos se ei tehoa, niin ennenpitkää se kyllä tuppaa lopumaan.

Tarkemmin asiaa ajateltuani havaitsin, että eipä tuo taida olla monelle aikuisellekaan helppoa, vaikka sitä kutitusta sietäisikin. Toki kutituksenkin kestämisessä on paljon henkilökohtaisia eroja eri ihmisten välillä. Mutta enpä itsekään voi myöntää olleeni täysin välittämättä älytelevisiooni tulleen reiän aiheuttamasta kutituksesta.

Viikkosukat

Viime perjantaina vietettiin kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Perheessämme päivä alkoi sillä, että lapsemme yrittivät parhaansa mukaan ottaa oikeudet omiin käsiinsä. Ja laistaa kaikista mahdollisista velvollisuuksistaan - kuten esimerkiksi aamupalasta ja pukemisesta. Tosin tuo aamu ei poikennut heidän suhteen millään tavoin normaalista arkiaamusta.

Sen sijaan omaa aamuani varjosti sukkapulma. Tiedättehän sen tunteen, kun sukkalaatikosta löytyy muutaman pesukierroksen jälkeen vain parittomia sukkia. Puolisoni löysi tuohon ongelmaan varsin käytännöllisen ratkaisun muutama vuosi sitten. Jos ostaa viikonpäivillä nimettyjä viikkosukkia, niin sukkaparien yhdistäminen helpottuu ja parittomien sukkien hävikki pienenee merkittävästi. Tuosta hetkestä lähtien olenkin käyttänyt lähinnä viikonpäivillä nimettyjä sukkia ja siten siirtänyt parittomien sukkien ongelman muiden perheenjäsenten huoleksi.

Vaikka ratkaisu onkin yksinkertaisuudessaan mainio, täysin ongelmaton se ei kuitenkaan ole. Parittomien sukkien määrä sukkalaatikossani on toki vähentynyt, mutta sen sijaan sukkaparien jakautuminen eri viikonpäiville on kaikkea muuta kuin tasaista. Jostain syystä tiistai- ja lauantaisukkien hävikki vaikuttaa olevan huomattavan suurta ja vastaavasti torstaisukkia löytyy sukkalaatikostani yllin kyllin. Mielestäni olen kuitenkin ollut hyvin huolellinen sukkien oikea-aikaisessa käytössä, enkä ainakaan muista menneeni yhtenäkään torstaiaamuna ilman sukkia töihin. Olen toki oppinut ajankulun olevan suhteellista teoreettisessa mielessä, mutta en olisi uskonut suhteellisuusteorian ilmenevän käytännön elämässä viikkosukkien jakauman epäsymmetrisyytenä. Tai sitten joku muu perheestämme käyttää salaa viikkosukkiani.

Sukkien tavoin katoavaisia tuntuvat olevan myös liito-oravat. Talouselämä-lehden mukaan maassamme on monia alueita, joissa karttamerkintöjen mukaan tulisi olla liito-oravia, mutta niitä ei ELY-keskuksen asiantuntijoidenkaan mukaan ole edes lähialueilta löydetty. Jos yksittäinen oravahavainto on päätynyt aikojen saatosssa karttoihin, merkintöjä ei pystytä poistamaan, vaikka havaintoja niistä ei enää alueella olisikaan. Mikäköhän on se oravien etujärjestö, joka on pystynyt pitämään saavutetuista eduista näin hyvin kiinni? Liito-oravien nykyisen kannan väitetään olevan maassamme hyvin vahva. Mikäli kannan arvio pohjautuu kuitenkin perusteettomiin karttamerkintöihin, niin suojelu voi olla hyvinkin perusteltua, mutta aivan muilla alueilla - suhteellista siis sekin.

Innovaatiot sinne, minne ne kuuluvatkin

Viime viikonloppuna Helsingissä järjestettiin suurmielenosoitus hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. Hallitushan lupasi leikata sosiaalietuuksia kaikilta ansioidensa mukaan, mikäli työmarkkinajärjestöjen kanssa ei päästä yhteiskuntasopimukseen - eikä päästy ainakaan vielä tällä kierroksella. Viikonlopun suurmielenosoituksen tunnetuimmaksi iskulauseeksi lienee noussut kehoitus työntää innovaatiot sinne, minne aurinko ei paista.

Yksi Suomen taloushistorian merkittävimmistä innovaatioista on eittämättä ollut matkapuhelin. Matkapuhelinteollisuushan nosti maamme talouden huimaan kasvuun 1990-luvun alussa koetusta pankkikriisistä sekä siitä seuranneesta lamasta. Innovaationa matkapuhelimella on ollut se erinomainen ominaisuus, että se on ollut helppo työntää ahtaampiinkin aukkoihin, ehkäpä ihan ensimmäisiä tiiliskiven kokoisia malleja lukuunottamatta. Ja lisäksi viihtyisyyttä lisäävä värinähälytin on tullut vakiovarusteena jo hyvinkin varhaisissa malleissa.

Aina kotimaiset innovaatiot eivät ole kuitenkaan olleet niin helposti koloonmeneviä. Savupiipputeollisuuden kulta-aikoina eräskin vuorineuvos julisti, että maastamme ei kannata vielä ulkomaille mitään hevosta pienempää. Ja innovaatiot olivatkin siihen aikaan tuota kokoluokkaa. Sen sijaan hyvin menestynyt peliteollisuutemme on osoittanut, että nykypäivän innovaatiot voivat olla kokonaan aineettomia. Eipä niissä olisi paljoa mihinkään työnnettävää.

Valtiovarainministeriön uusia innovaatioita on ensi vuoden talousarvioon esitetty rikesakkojen roima korotus. Korotuksen jälkeen julkisella paikalla virtsaamisesta ropsahtaisi nykyisen 20 euron sijasta peräti 60 euron rikesakko. Valtiovarainministeriö olisi toki voinut mennä innovoinnissaan hieman pidemmälle ja suunnitella julkisille paikoille ekologiset pisuaarit, joista urea voitaisiin kerätä myytäväksi lannoitekäyttöön. Naisten virtsan keruuseen löytyisikin jo ruotsalainen innovaatio, joka tosin vaatisi ympärilleen pienen suojakopperon. Vaan eipä taitaisi Elintarviketurvallisuusvirasto Evirakaan antaa lupaa julkisilta paikoilta kerätyn urean lannoitteeksi myymiselle, joten valtion rahallinen hyöty voisi jäädä näistä innovaatioista saamatta.

24h

Huonoin aika kodinkoneiden hajoamiselle lienee heinäkuu. Tuolloin lähes jokainen kodinkoneiden merkkikorjaaja on viettämässä hyvin ansaittua kesälomaansa. Erityisen huonoksi ajankohta osoittautuu, mikäli hajonnut kodinkone sattuu olemaan joko jääkaappi tai ilmastointilaite. Vuoden lämpimin ja tänä vuonna kenties myös kostein kuukausi soveltuu mahdollisimman huonosti sekä kylmätavaroiden parvekesäilytykseen että asuinhuoneiston viilennykseen tuulettamalla.

Alle vuoden ikäinen jääkaappimme hajosi heinäkuisena lauantaiaamuna, joka on puolestaan kesäviikon sisällä huonoin ajankohta kodinkoneen hajoamiselle. Siitä on seuraavaan huoltoliikkeiden avautumisajankohtaan eli seuraavaan maanantaihin suhteellisen pitkä aika, ainakin kylmätavaroiden säilytystä silmällä pitäen. Koska kyseisen jääkaapin takuuaikaa oli vielä yli vuosi jäljellä, niin en voinut yksinkertaisesti vain marssia johonkin lauantaisin avoinna olevaan kodinkoneliikkeeseen ostamaan tilalle uutta jääkaappia.

Siispä aloin etsiskellä verkosta tuolloin mahdollisesti päivystävää kodinkonekorjaajaa, joka voisi ottaa takuukorjauksen hoitaakseen jo viikonlopun aikana. Pienen etsinnän jälkeen löysinkin kodinkonehuollon, joka kertoi verkkosivuillaan palvelevansa sähköpostilla 24h. Tai niin ainakin asian tulkitsin ja lähetin tuonne välittömästi palvelupyynnön sähköpostitse. Tämän jälkeen jäin innolla odottamaan, kuinkakohan pian kodinkonekorjaaja vastaisi sähköpostiini ja saisinko korjauksen hoidettua jo kuluvan viikonlopun aikana. Seurasin sähköpostiani suhteellisen tarkkaan koko lauantai-iltapäivän, -illan ja vielä koko sunnuntainkin, kunnes luovuin toivosta.

24h taisikin tarkoittaa sitä, että asiakas saa lähettää sähköpostia mihin vuorokauden aikaan tahansa ja huoltoliike vastaa sähköpostiin sitten virka-aikana, kunhan sattuu ehtimään. Ja tulihan se vastaus hyvissä ajon maanantaiaamupäivällä yllättäen edelleenkin positiivisesti vain kahden päivän odotuksen jälkeen. Uutta jännitystä nostatti ilmaan kuitenkin se tosiseikka, että korjausajankohdaksi saimme heti seuraavan viikon tiistain. Palvelupyyntöni perusteella tehdyn diagnoosin mukaan jääkaappimme tarvitsisi siirrännäisiä peräti ruotsalaiselta luovuttajilta. Viisihenkinen lapsiperheemme saisi siis nauttia ekologisesta jääkaapittomasta elämästä parhaimmillaankin vähintään kymmenen päivän ajan. Onneksi kodistamme löytyi jääkaapin korvikkeeksi pieni viinikaappi, jonka tyhjentämiseen ei tosin tahtonut yksi viikonloppu riittää.

Viime talvena uutisoitiin internettiin liitetyn jääkaapin lähettäneen todistetusti ensimmäistä kertaa roskapostia. Jääkaappi oli osa hakkeroitua bottiverkkoa, johon kuului yli 100 000 erilaista internettiin kytkettyä laitetta. Nähtävästi kyseessä ei ole kuitenkaan ollut meidän jääkaappimme, sillä tämä yksilö ei onnistunut lähettämään kodinkonekorjaajalle minkäänlaista sähköpostia. Eikä myöskään oikeaa diagnoosia tilastaan, edes insinöörin auttamana. Saavuttuaan kodinkonekorjaaja sai silti vian aiheuttaneen katkenneen johdon korvattua toisella jääkaapin sisältä löytyneellä johdolla. Jääkaappimme palasi siis elävien kirjoihin hyvin pienellä korjaustoimenpiteellä vain kymmenen päivän odotuksen jälkeen.

Kesäverhot

Kouvolan sanomat uutisoi lintujen syysmuuton alkaneen tänä vuonna jo heinäkuun viimeisellä viikolla. Ehkäpä syksy tulee tänä vuonna normaalia aikaisemmin, kun normaali heinäkuun sademääräkin ehti jo täyttyä hyvissä ajoin ennen kuun loppua. Kesän hellepäivien lukumääräkin on laskettavissa ammattisahurin yhden käden sormin. Tämän seurauksena mansikkasadot jäänevät hyvin pieniksi - ainakin siltä näyttäisi omalla parvekkeellamme.

Kaikesta huolimatta kotimaan kesässä on edelleenkin yksi piirre, josta tietää kesän olevan vielä käynnissä. Vaikka auringonnousu ei pilvien takaa sattuisikaan näkymään, niin lastenhuoneemme valoisuustaso saavuttaa kriittisen pisteen viimeistään aamukuuteen mennessä. Tästä lähtien vähintäänkin yksi perheemme aikuisista on hereillä seuraavaan hämärän hetkeen saakka. Ja tyypillisesti vielä riippumatta siitä, sattuuko ensimmäinen valoisuustason kriittisen pisteen havainnut henkilö itse nukahtamaan välillä vai ei.

Tilanteen olisi voinut korjata yksinkertaisimmillaan hankkimalla makuuhuoneisiimme pimennysverhot. Niitä ei ole aikaisempien kesien kokemusten perusteella vielä hankittu, sillä vietämme vasta ensimmäistä kesäämme nykyisessä asunnossamme. Toisaalta tänä vuonna kesäaurinko on paistanut makuuhuoneisiimme sen verran harvoin, että pimennysverhoja ei ole tarvinnut hankkia kesän aikana asuntomme lämpötilan pitämiseksi asuinkelpoisena. Kun pakottavaa tarvetta ei ole vielä tullut, niin eipä savolaistaustainen maaltamuuttaja ole vielä tähän mennessä verhoja jaksanut hankkia. Ja pianhan syksy hoitaa valoisuusongelman pois päiväjärjestyksestä.

Mikäli tilanne vielä jostain syystä kääntyy huonommaksi elokuun aikana, niin lähikaupastamme löytyy helposti materiaalit väliaikaisten pimennysverhojen valmistamiseksi. Muutama viikko sitten Mallorcalla lomaillessamme yövyimme vanhan maalaistalon oliiviöljykellarista tehdyssä asuintilassa. Kellarin kaarevat suuaukot olivat suljettu lasiseinin ilman minkäänlaisia verhoja, jotka olisivat voineet pitää päivisin paahtavan kuumuuden tuon ilmastoimattoman tilan ulkopuolella. Vain yhden vuorokauden kuumuudesta kärsittyämme armas humanistipuolisoni kehitti ruokakaupasta saatavilla olevista materiaaleista väliaikaiset tee-se-itse-pimennysverhot, jotka pitäisivät valon ja kuumuuden asuintilamme ulkopuolella.

Pimennysverhojen päämateriaalina toimivat suuret mustat jätesäkit, jotka voi kätevästi leikata auki verhojen riittävän pituuden saavuttamiseksi. Jätesäkkimuovi pitää mainiosti valon verhon ulkopuolella, mutta samalla se kuitenkin imee lämpöä puoleensa. Lämmön keräystä voi puolestaan vähentää teippaamalla verhojen ulkopintaan trendikkäät lämpöä heijastavat raidat alumiinifoliosta. Lopputulos ei kenties vastannut esteettisesti Mallorcan nimekkäimpien verhosuunnittelijoiden luomuksia, mutta ainakin verhot pitivät suuren osan asuinkellariimme tarkoitetusta kuumuudesta tilan ulkopuolella. Ehkäpä verhot sopisivatkin edustamaan käytännöllisyydestä kumpuavaa skandinaavista muotoilua.

Pohjoismaista designia mallorcalaisessa maalaistalossa

Kaikki muumit laaksossa

Viimeisellä lomaviikollani päätin tukea kotimaista matkailua vaisuista kesäsäistä huolimatta. Tänä vuonna kotimaan matkakohteeksi valikoitui Naantalin Muumimaailma, jota useat lapselliset tuttavani olivat jo useaan kertaan suositelleet. Eivätkä lapsemmekaan pistäneet suuremmin hanttiin tuota matkakohdetta ehdottaessamme, vaikka hattivatit ja mörkö vaikuttivat etukäteen hieman pelottavan pienimpiä matkalaisiamme.

Kattavien verkkosivujen ja opasteiden ansiosta kotimaan matkailu on yleensä varsin mukavaa ja helppoa verrattuna monen muun maan kohteisiin. Siispä kasvatin muumimatkamme haastavuustasoa aloittamalla matkan järjestelyt vain kaksi päivää ennen aioittua lähtöpäiväämme. Ensimmäinen haaste ilmaantuikin heti hotellihuoneita etsiessäni: sekä Naantalin että Turun hotellit vaikuttivat olevat täyteen varattuja haluaminamme päivinä. Enpä olisi uskonut edes kesäaikaan ihmisten haluavan tuolle seudulle näin sankoin joukoin.

Löysin kuitenkin vapaan perhehuoneen hieman kauempana Turun keskustasta sijaitsevasta kylpylästä. Tuo vaihtoehto vaikutti varsin oivalliselta, sillä täten voisimme jatkaa Välimerellä aloittamaamme kesän uintikautta kylpylän lämmitetyissä altaissa. Kylpylähotelliin saavuttuamme huomasimme hyvin pian paikan olevan erityisesti ikäihmisten suosiossa. Jo vastaanoton jonossa lapsemme saivat aikaan sellaisen hässäkän, että muilta hotellin asiakkailta oli tekohampaat pudota suusta. Lisäksi edessämme asioivan herrasmiehen kuulolaite lienee mennyt siinä määrin tukkoon, että hänen täytyi ystävällisesti huomauttaa lastemme iloisesta kirmailusta ympärillään.

Viimeisimmätkin epäilyt hotellimme luonteesta karisivat käydessämme illallisella hotellin ja samalla koko lähiseudun ainoassa ravintolassa. Ruokalistalta ei näyttänyt löytyvän juuri mitään lapsille kelpaavaa lukuunottamatta yksinkertaista pizza margheritaa. Olimme kenties ensimmäinen tuon ruoka-annoksen tilannut asiakas, sillä tarjoilija ei kyseistä pizzaa vaikuttanut tuntevan. Eikä selvästi kokkikaan - pizzapohja oli läpeensä kyllästetty chilipohjaisella makealla barbeque-kastekkeella. Ei tuota pystynyt lapsi syömään, eikä oikeastaan aikuinenkaan. Eikä olisi pystynyt samaisessa ravintolassa Ipaneman tytön tahtiin horjuneet ikäihmisetkään. 

Suureksi yllätyksekseni hotellin vastaanotossa myytiin kuitenkin Muumimaailman pääsylippuja. Tuolla seudulla lippuja hotellista ostettaessa on se etu, että voi hankkia kahden päivän liput yhden päivän lippujen hinnalla. Erehdyin kysymään noita lippuja ensimmäisen kerran hotellin yöpäivystäjältä. Hän onnistui kyllä liput vastaanottotiskin syövereistä löytämään, mutta ei kuitenkaan osannut niitä minulle oikeaoppisesti myydä. Ei kuuleman mukaan kukaan ollut näitä häneltä pariin vuoteen kysellyt. Onneksemme päivävirkailijat olivat tässäkin asiassa häntä nohevampia ja saimme liput hankittua seuraavana aamuna.

Hotellin aamiaisella ymmärsimme olevamme terveyskylpylässä. Kaikki epäterveelliset ruoka-ainekset maistuivat siltä, ettei niitä halunnut vapaaehtoisesti ylensyödä. Edes kahviakaan ei mielellään juonut useaa kupillista. Vähäkaloriseksi jääneen buffet-aamiaisen jälkeen pääsimme onnistuneesti Muumimaailmaan. Hieman heikommasta säästäkin huolimatta paikan suosio yllätti positiivisesti ja päädyimme käymään paikassa toistamiseen heti seuraavana päivänä. Ja Muumimamman kettiön kotiruoka osoittautui yllättävän hyväksi lounasvaihtoehdoksi - varsinkin moneen huonompaan verrattuna.