Älytöntä

Maailman ensimmäinen ihmisen pään siirto toiseen kehoon voitaneen tehdä onnistuneesti jo kahden vuoden kuluttua. Näin ennustaa eräs italialainen kirurgi New Scientist -lehdessä. Tarkemmin artikkelia lukiessaan voi huomata, että tosiasiassa tässä on kysymys toisen kehon siirtämisestä päähän, eikä suinkaan toisinpäin. Surku sinänsä, sillä välillä tuntuisi hyvinkin tarpeelliselta vaihtaa päätä Pelle Pelottoman pikkuapulaisen tavoin. Tai ainakin edes päivittää muistipaikkoja kaiken vastaantulevan informaation prosessoimiseksi. Sen sijaan kehon vaihtoa en ole vielä tähän ikään mennessä ehtinyt edes harkita.

Mikäli pään vaihtaminen tulisi jossain vaiheessa mahdolliseksi, niin hyvän uuden pään löytäminen voisi olla varsin vaikeaa. Enpä usko, että kukaan haluaisi noin vain luopua hyvästä päästään edes kohtuullista korvausta vastaan. Keskinkertainen pää taas ei olisi välttämättä niin paljoa nykyistäni parempi, että kannattaisi nähdä siirtämisen vaiva. Pään nuorennusleikkauksestakaan ei ehkä olisi toivottua hyötyä. Viime vuosituhannella ihmisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on toki kohonnut merkittävästi ravinnon, koulutustason ja terveydenhuollon parantumisen takia, mutta tuon nousun on todettu taittuneen laskuun vuosituhannen vaihteen jälkeen. Suomessakin keskimääräisen älykkyysosamäärän nousun on todettu pysähtyneen vuoteen 1997. 

Kenties toimivin pään päivitys voisi tapahtua integroimalla nykyiseen päähän keinoälyä. Tällöin olisi kuitenkin vaarana se, että keinoäly huomaisi hyvin pian inhimillisen älyn olevan suorituskyvyltään aika tehoton ja lopulta ohittaisi sen tarpeettomana. Olisikohan keinoälyllä muutenkaan mitään järkevää käyttöä biologiselle ihmiskeholle? Fyysikko Stephen Hawking on hiljattain varoittanut ihmiskuntaa siitä, että tekoälyn kehittäminen voi vielä koitua ihmiskunnan turmioksi, mikäli tekoälyä ja sen kehitystä ei kyetä pitämään kunnolla hallinnassa. Esimakua tästä uhasta tarjosi eräs eteläkorealainen robotti-imuri, joka hyökkäsi muutama viikko sitten pahaa aavistamattoman omistajansa kimppuun. Robotti-imuri luuli omistajansa hiuksia pölyksi ja tarttui niihin kiinni niin tiukasti, että uhri joutui kutsumaan pelastuslaitoksesta apua vapautuakseen imurin nielusta.

Ehkäpä robotti-imurille ei oltu opetettu Isaac Asimovin tunnetuksi tekemiä robotiikan pääsääntöjä. Niiden mukaan robotti ei saa missään tilanteessa vahingoittaa ihmistä – ei edes silloin, jos toinen ihminen näin käskisi. Lisäksi robotin on toteltava ihmisiä ja varjeltava omaa olemassaoloaan, jos se ei ole ristiriidassa edellä mainitun kanssa. Miten sitten huolehtia siitä, että kaikki olemassa olevat ja tulevat robotit olisivat tietoisia ja noudattaisivat näitä robotiikan pääsääntöjä? Tähän haasteeseen on puolestaan vastannut amerikkalaisen presbyteerikirkon pastori Christopher Benek. Hänen mukaansa tekoäly voisi omaksua ihmiseltä älyn lisäksi myös uskonnon, jonka ideologia ohjaisi robotit tekemään automaattisesti hyviä tekoja toisia kohtaan. Tällainen kehityskulku tosin vaatisi roboteilta jonkinastesen inhimillisyyden kehitystä. Ja valitettavan harvalla uskonnolla on historiallista evidenssiä siitä, että inhimilliset toimijat olisivat uskontoa harjoittaessaan tehneet pelkästään hyviä tekoja. Olisivatkohan ne Asimovin robotiikan pääsääntöjen mukaan ohjelmoidut robotit kuitenkin se luotettavampi vaihtoehto?