Kielletyt sanat

Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Wittgensteinin varhaiskauden Loogis-filosofisen tutkielman mukaan kielen mielekkäät lauseet ovat maailman asiantilojen kuvia. Kommunikointiongelmia syntyy silloin, kun kieltä käytetään väärin yrittämällä kuvata sellaista, mitä ei voi kuvata. Esimerkiksi etiikasta tai estetiikasta puhuminen olisi mahdotonta, sillä niistä ei voi puhua sekaannuksista vapaalla kielellä.

Sen sijaan Suomen perustuslain 2. luvussa säädettyjen perusoikeuksien 12§ määrittelee meillä jokaisella olevan sananvapauden. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Eli perustuslain mukaan meillä on oikeus puhua myös niistä asioista, joista ei voi puhua sekaannuksista vapaalla kielellä. Tämän ainakin keltainen lehdistö näyttäisi sisäistäneen mainiosti etusivun uutisotsikoita muotoillessaan. Ja onkohan maassamme enää muunväristä lehdistöä jäljellä?

Viime viikonlopun levinnein uutissekaannus syntyi lehtiotsikosta, joka kertoi Aluehallintoviraston kieltäneen v-sanan käytön yksityisissä blogeissa. Tästä sai alkunsa sosiaalisessa mediassa vilkkaasti levinnyt kansanliike, jossa toistettiin sitä kiellettyä v-sanaa protestina virkamiesten päätökselle. Mikäli joku sattui lukemaan lehtiartikkelia hieman pidemmälle, niin saattoi huomata v-sanan käytön olevan kielletty yksityisissä blogeissa vain silloin, kun se liittyy Helsingissä järjestettävään O- & v-expoon. Ja syynähän kieltoon oli blogien tulkinta väkevien a-juomien mainonnaksi, joka on ollut jo pitkän aikaa a-laissa kielletty. Eli käytännössä virkamies toteutti voimassaolevaa lainsäädäntöä, jonka mielekkyyden arviointia hän ei asemansa puolesta voine tehdä.

Vaan eivätpä nämä liene ainoita viime viikkojen aikana julkisuudessa kiellettyjä sanoja. Turvallisuuspolitiikkaamme liittyen minulle on jäänyt hyvinkin epäselväksi, onko ulkopoliittisesti korrektia käyttää julkisessa keskustelussa N-sanaa. Yksittäisten tahojen julkinen N-sanan käyttöhän on todettu tarpeettomaksi vedoten traditioon, jonka mukaan maamme on historiansa aikana pysynyt aina poliittisesti yhteinäisenä turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä, vaikka sisäpoliittisista asioista onkin voitu välillä kiistellä. Ehkä vielä tätäkin kielletympi on se s-sana, jota eräs entinen ympäristöministeri ja toinenkin nykyinen kirjailija ovat käyttäneet julkisesti kansainvälisissä yhteyksissä.

Julkisuudessa kiellettyjen sanojen listaan ei vielä liene lisätty sitä A-nimistä amerikkalaista yritystä, jota pääministerimme onnistuneesti nimitti Suomen vientiteollisuuden tappajaksi. Ajatushan ei alunperin ollut hänen omansa, mutta ilmeisen mittavaa julkisuutta tuo lausunto on silti saanut aikaan Atlantin takana. Vaikka tähän jotain todenperäisyyttä liittyneekin, niin eipä taida tuon yrityksen tuotteet ainakaan kokonaan paperiteollisuutta korvata. Asian voi jokainen henkilökohtaisesti todeta sillä hetkellä, kun pyyhkimisen aika tulee. Vastaisuudessa kannattaneekin pitäytyä VMP-tyyppisissä lausunnoissa, joita ei tarvitse enää enempää sensuroida. Suo siellä, vetelä täällä, sanoisi tähän tuore ympäristöministeri.