Savolaishuijaus

Sain sähköpostiini tarjouksen, jossa eräs englantilainen lakimies haluasi jakaa kanssani yli 9 miljoonan punnan arvoisen perinnön. Voisin esittää kiinnostukseni asiaan lähettämällä hänelle paluupostissa kaikki olennaiset henkilötietoni. Ennen vastaustani haluaisin kuitenkin varmistaa, että Hämeenlinnan suurin autotalo on saanut rahoituksensa joko tuntemattomalta arabimiljardööriltä tai sitten joltain muulta afrikkalaistaustaiselta sijoittajalta. Muutenhan tällaiset erityisen hyvät tarjoukset voisivat herättää epäilyksen ns. nigerialaishuijauksesta, jossa lähetetään vastikkeeton rahalähetys ulkomaille suuren voiton toivossa. Vai olisikohan tässä autotalon tapauksessa kysymyksessä ihan vain kotimainen hämäläishuijaus, jossa paikallisia kuntapoliitikoita vedetään kuin pässiä narussa - tiedäpä häntä?

Sen sijaan savolaishuijaus on hyvin toisenlainen sumutusmuoto. Tätä ymmärtääkseen on syytä tutkiskella Joel Lehtosen yhdenpäivänromaania Putkinotko, jossa kirjailija kuvaa itäsavolaisen kansanmiehen luonteenlaatua. Teoksen keskeisin hahmo Juutas Käkriäinen elelee kirjakauppias Muttisen kesäpaikan torpparina. Juutas on saamaton jahkailija, joka ei jaksa raataa edes omaksi hyväkseen ja vielä vähemmän muiden eduksi. Juutas haaveilee omasta maatilkusta, mutta jahkailevan Käkriäisen jokainen yritys ja toive raukeaa lopulta tyhjiin. Hän saattaa välillä olla hyvinkin toimelias saadessaan ahkeruuden puuskan, mutta työn teko johtaa tyypillisesti uuteen saamattomuuden kauteen.

Savolaishuijaus voi muistuttaa ulkoisesti italialaista lakkoa, mutta sen todellinen luonne on rehellisen viaton. Italialaisen lakon tapaan asiat eivät vaan etene, vaikka näennäisesti voidaan tehdä hyvinkin paljon työtä muistuttavia suoritteita. Mitään ei tyypillisesti saada valmiiksi, ennen kuin on pakko. Savolaishuijaukselle on tyypillistä sen syntyminen täysin tahattomasti ilman taka-ajatuksia ja vielä siten, että sen tekijät kuvittelevat tekevänsä parhaansa asioiden edistymiseksi. Voidaan kuvitella asioiden vain hoituvan itsestään tai sattumalta, kuten jonkun näkymättömän käden ohjaamana. Ja jahkailunhan savolaiset oppivat jo hyvin varhaisessa iässä. Omien lapsieni varttumista seurattuani se tosin vaikuttaisi olevan koodattu jo geeniperimään.

Hyvän esimerkin oikeaoppisesta savolaishuijauksesta tarjosi muutamia vuosia sitten eräs mikkeliläinen nuorimies, joka tavoitteli 1,5 litran Coca-Cola-pullon juomisennätystä televisiosarjassa Ennätystehdas. Aiempaa ennätystä aiheesta ei ollut, joten mikä tahansa tulos olisi kelvannut. Silti yritys katkesi jo kolmannen lasin jälkeen sanoihin: "Ei pysty – on niin hapokasta, ettei pysty." Uskon edelleenkin tuon ennätysyrityksen tekijän olleen liikkeellä täysin vilpittömin mielin ja kuvitelleen suoriutuvansa tehtävästä, jota ei ehkä katsonut tarpeelliseksi kokeilla etukäteen. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – mutta kyllä jahkailu on ihmiselle monta kertaa luontevampaa.