Passipoliisi

Viisivuotiaan poikani ensimmäinen passi vanhenee juuri sopivasti ennen tulevaa talvilomamatkaamme. Muistin tämän asian liian myöhään, joten uuden passin hankkimisen kanssa tulisi jälleen itse aiheutettu kiire. Onnekseni viranomaisten verkkopalvelut ovat kehittyneet viime vuosien aikana varsin hyviksi. Poikani passihakemuksen teko sujui verkossa suhteellisen vaivattomasti lukuun ottamatta hänen henkilötunnustaan, joka esimerkillisen vanhemman olisi tietenkin pitänyt muistaa vaikka keskellä yötä herätettynäkin.

Oman passini uusiminen olisi sujunut pelkästään verkossa muitta mutkitta. Kun sen sijaan oli kysymys alaikäisestä huollettavasta, passihakemukseen tarvittiin myös toisen huoltajan suostumus ja lisäksi huollettavan olisi käytävä näyttäytymässä poliisiasemalla ihan henkilökohtaisesti. Toisaalta enpä tuota näyttötilaisuuden tarvetta paljoa ihmetellyt katsoessani poikani vanhenevassa passissa olevaa kuvaa, joka oli otettu hänen juuri täytettyään 3 kuukautta. Poliisiasemalla käyntiä varten verkosta oli varattavissa ensimmäiset ajat jo keskiviikolle 11. päivä. Eipä siis näyttänyt olevan ruuhkaa palvelussa tähän aikaan vuodesta.

Keskiviikkona helmikuun 11. päivänä olimme poikani kanssa harvinaisen hyvissä ajoin Pasilan poliisitalolla odottamassa asiointivuoroamme. Juuri oikealla kellonlyömällä nimeämme ei kuitenkaan kuulutettu. Ajattelin poliisin lupapalvelun olevan perinteinen julkinen virasto, jossa välillä voi tapahtua myöhästymisiä työn puutteellisen organisoinnin vuoksi. Siispä odottelimme tyynesti reilut puoli tuntia vuoroamme, ennen kuin aloin ihmetellä etukäteen varaamani ajan täsmällisyyden suhdetta jo kokemaamme myöhästymisen määrään. Vähän aikaa tätä mietittyäni rohkaisin mieleni ja kysyin ohimennen melko ilottoman näköiseltä virkailijalta, että onkohan odotusjono tosiaankin näin pitkä, vaikka olen varannut asiointiajan jo etukäteen. Hän tarkasti hyvin nopeasti varausnumeroni ja kertoi varaamani ajan olevan tasan kuukauden päästä. Niinpä niin – myös maaliskuussa on keskiviikko 11. päivä, enkä tietenkään ollut tajunnut katsoa kuukautta asiointivarausta tehdessäni.

Vaihtoehtoinani oli käydä hakemassa uusi jonotusnumero ja odottaa 2-3 tuntia vuoroani tai tulla paikalle uudelleen kuukauden kuluttua. Tuossa vaiheessa minun tai poikani hermot eivät olisi enää kestäneet ylimääräistä noin kahden ja puolen tunnin odotusta, joten päätin ainakin toistaiseksi poistua hermostuksestani kihisten paikalta. Paluumatkalla mietin kaiholla niitä tsaarinajan virkamiehiä, joiden annettiin aikoinaan kaikessa hiljaisuudessa täydentää matalia palkkojaan soveltuvilla lahjuksilla. Nyt olisi ollut lahjuksille tarvetta, sillä tarvitsisimme passin ennen kuukauden päästä varattua asiointiaikaa. Ja onhan poliisin lupapisteitä karsittu kulukurin nimissä viime vuosien aikana, joten kaipa pienillä vapaaehtoisilla lisäveroluonteisilla maksuilla asiat voisi saada rullaamaan edes hieman nopeammin. Mutta ei, kun se ei ole asiointipisteiden vähenemisestä huolimatta vieläkään tämän maan tapa!

Tätä viikkoa varten hioin passinhakustrategiaamme siten, että varautuisimme jonottamaan poliisiasemalla vuoronumeron kanssa niin kauan kuin se vaatii. Järjestin jonotusta varten pojalleni mukaan sekä eväät että taulutietokoneen useine peleineen ja psyykkasin itseni noin kolmen tunnin kärsivälliseen odotukseen poliisitalolla. Saavuimme paikalle aamulla juuri ovien avauduttua ja onnistuin pienellä pikajonotuksella saamaan itselleni vuoronumeron 025. Siis vain 24 asiakasta ennen meitä! Loppujen lopuksi jonotus kestikin vain alle tunnin. Saavuttuamme virkailijan luokse hän hoiti asiamme hyvin reippaasti ja jopa hymyili meille iloisesti. Noin vilpitöntä asiakaspalvelua ei ehkä saisi lahjuksilla aikaan. Haluaisikohan joku vapautuvan asiointiaikani keskiviikolle 11. maaliskuuta?