Illallinen Ikeassa

Tänä vuonna pääkaupunkiseudun talvesta vaikuttaa tulevan varsin vähäluminen viime juhannuksen tapaan. Vettä sen sijaan on joka paikka täynnä ja välillä se jäätyy mukavasti tehden lasten ulkoleikkipuistoista kävelykelvottomia. Tällaisia päiviä varten lapsiperheessä on syytä olla lista sellaisista retkikohteista, joissa ei vielä lähiviikkojen aikana ole tullut käytyä. Harvinaisen synkän loppusyksyn jälkeen listassamme ei tosin enää ole jäljellä kovin paljoa vaihtoehtoja.

Viime viikonloppuna retkikohteeksemme valikoitui Ikea. Paikkahan ei varsinaisesti ole lasten leikkipuisto, mutta perheen pienimmät tuntuvat pitävän sitä hyvinkin hauskana retkikohteena. Ainakin hauskempana kuin mitä itse pitäisin, jos kävisin siellä pelkästään viihtymistarkoituksissa. Yllätyksekseni lastemme suosituin paikka ei ole suinkaan leikkihuone, johon yli kolmevuotiaat lapset voi jättää parkkiin siksi aikaa, kun vanhemmat käyvät kasvattamassa myymälän liikevaihtoa. Sen sijaan hauskempaa vaikutti olevan kaupan eri osastoilla kiertely ja erityisesti osastoille sijoitettujen pienten leikkipisteiden etsintä. Myynnin kannalta varsin oivallisesti suunniteltua.

Huonekaluosastojen leikkipisteet kierrettyään lapsiperhe saapuu juuri sopivasti myymälän ravintolaan, josta löytyy niin ikään lasten leikkipaikka. Lapsiperheessähän leikkipaikka voi helposti olla ruoan makua tärkeämpi kriteeri ravintolan valinnassa. Tai näin ainakin meille on käynyt, sillä keskinkertainenkin ruoka-annos maistuu pääsääntöisesti paremmalta lämpimänä kuin hieman parempilaatuinen annos kylmänä. Tosin jäätelön ollessa kyseessä asia menee yleensä juuri päinvastoin. Leikkipaikan lisäksi Ikea on tarjonnut tammikuun ajan lasten ruoka-annokset ilmaiseksi vanhempien seurassa. Tähän hintakilpailuun on edes ruokakauppojen vaikea vastata uusista hinnanalennuksistaan huolimatta.

Helsingin keskustassa on jo useampikin fine dining -ravintola ilmoittanut sulkevansa ovensa lopullisesti. Oletettavasti yritysten edustuskulujen verovähennysoikeuden poistaminen ei ole mitenkään kasvattanut näiden ravintoloiden kannattavuutta viime vuonna. Ja omalla kustannuksella syödessäänhän toivoisi edes tulevansa kylläiseksi, mikä ei ole näissä korkeasti hinnoitelluissa fine dining -ravintoloissa mitenkään itsestään selvää. Lapsiperheen kanssa tällaisiin ravintoloihin ei kuvittele menevänsä edes päiväunissaan.

Ikealla voisi nyt olla hyvä tilaisuus tunkeutua ravintolamarkkinoille omalla perheystävällisellä konseptillaan ja muita huomattavasti huokeammalla hinnoittelulla. Ravintolan kalusteet ja astiathan löytyisivät jo valmiiksi Ikean omista varastoista ja voisihan niitä samalla ruokailijoille myydäkin siinä ruokailun ohessa. Sitäpaitsi monen perheravintolan leikkipisteestä näyttää jo nykyäänkin löytyvän Ikeasta hankitut leikkikalut. Jos annokset myytäisiin vielä astioineen päivineen, niin säästyttäisiin myös tiskaamisen vaivalta. Ruokalistankin voisi helposti sujauttaa Ikean huonekalukuvastoon ja myydä ruoka-annoksia ja huonekaluja kytkykauppana. "Tämän päivän erikoisuutenamme on hevosenlihapullat Klippan-sohvalla - haluatteko molemmat valmiiksi koottuina vai kokoatteko itse?"

JE SUIS AUDIMIES

Talvi ei kohtele tasapuolisesti. Lumikinosten kasvettua varsinkin suurempien henkilöautojen pysäköinti kadunvarteen vaikuttaa olevan Helsingissä haastavaa. Paikallisen sananvapauden edustajan hiljattain julkaiseman uutisotsikon mukaan lähes kolmannes raitiovaunukiskoilta viime vuonna siirretyistä autoista on ollut joko Mersuja tai Audeja. Tarkemmin uutista lukien voi laskea siirrettyjä Mersuja olleen 9 ja Audeja 7 kappaletta koko vuoden aikana. Käytännössä yksi yksittäinen Töölössä asuva mersu- tai audimies olisi voinut nämä raitiovaunukiskoille pysäköinnit talven aikana aiheuttaa.

Silti törkeä teko ei ole millään tavoin puolusteltavissa. Ainakaan audimiehellä ei ole mitään sananvaltaa tässä asiassa. Eikä oikeastaan monessa muussakaan asiassa. Taannoinhan audimies sai kärsiä sananvapautensa seurauksista, kun erehtyi satiirinomaisesti vertailemaan loistavaa autoansa naissukupuolen edustajiin. Hän ei myöskään erityisemmin sanoja säästellyt kuvaillessaan ihannenaisensa ominaisuuksia erään naistenlehden erikoisnumerossa. Kuinka naistenlehti voikaan suoda sananvapauden ihmiselle, joka käyttää vapauttaan kaikille pyhän sukupuolten välisen tasa-arvon ideologian pilkkaamiseen ja nöyryyttämiseen?

Selailin muutama päivä sitten sananvapauden puolustamisesta tunnetuksi tulleen ranskalaislehden satiirisia pilapiirroksia. Yritin tulkita lehden pilakuvia mahdollisimman objektiivisesti ilman mitään sen suurempia kulttuurillisia arvolatauksia. Ja rehellisesti sanottuna, 1970-luvulta alkaen ilmestynyt Pahkasika vaikutti tähän verrattuna suorastaan taidelehdeltä. Edes teekkareiden vuorovuosittain julkaistavat vappulehdet Äpy ja Julkku eivät ole tietääkseni julkaisseet ihan noin huonolla maulla tehtyä huumoria. Enkä epäile sitä, etteikö ihan yhtä mautonta huumoria Otaniemen kellareissa syntyisi. Tietääkseni lehtien toimituskunta pyrkii säilyttämään edes jonkinasteisen tyylikkyyden sensuroidessaan kaikkein ala-arvoisimmat jutut pois. Muistaakseni tamperelaisessa Tamppi-lehdessä itsesensuuri on ollut ainakin aikoinaan edellä mainittua kevyempää.

Mitä eroa sitten on sananvapaudella ja sensuurilla? Sensuurin alla olevat henkilöt vaikuttavat tyypillisesti fiksummilta kuin mitä ovat. Sen sijaan täydellisessä sananvapaudessa kansalaiset ovat yleensä fiksumpia kuin miltä vaikuttavat. Siispä joskus jonkinasteinen itsesensuuri voi olla ihmisille eduksi myös liberaalissa yhteiskunnassa. Ja tämähän ei tunnetusti koske savolaisia, sillä savolaisen puhuessa vastuu siirtyy kuulijalle.

Paljastus

Tällä viikolla kaikki työtätekevät ja raskautetut saivat jälleen yhden ylimääräisen arkipyhän juuri joulun ja uudenvuoden vapaista toivuttuaan. Muistaakohan monikaan suomalainen enää, miksi loppiasta oikeastaan vietetään? Loppiaisen nimihän viittaa joulun loppumiseen. Useissa perheissä onkin tuolloin tapana kerätä joulukoristeet talteen ja toimittaa joulukuusi jatkokäsiteltäväksi kodin ulkopuolelle. Samallahan kodin voi myös siivota, joten vapaapäivä voi olla useille hyvinkin perusteltu tuona päivänä.

Skandinaviasta Suomeen lainatun kansanperinteen mukaan 20 päivää kestävän joulurauhan tulisi kuitenkin päättyä vasta nuutinpäivänä. Nuutin nimipäivää vietettiin alkuaan heti loppiaisen jälkeen tammikuun 7. päivänä, mutta tammikuun puolenvälin tienoilla ollut muinaisviikinkien juhlapäivä sai nuutinpäivän siirtymään nykyiselle paikalleen 13.1. jo vuonna 1708. Nuutinpäivä eli nuutti on ollut eräänlainen puolipyhä, jolloin ei käynyt laatuun tehdä mitään suuria töitä, mutta jotakin pientä oli soveliasta toimitella. Esimerkiksi viedä se 20 päivää tuvassa riutunut ja puoliksi karissut joulukuusi vihdoinkin pihalle.

Kristillisen kirkon virallinen nimi loppiaiselle on Epiphania Domini, joka tarkoittaa lähinnä jumaluuden paljastumista. Siispä paljastus tai paljastumisen päivä voisivat kuvata loppiaisen kristillistä sanomaa nykyistä suomenkielistä nimitystä paremmin. Tuona päivänä Betlehemin tähteä seuranneet itämaan tietäjät saapuivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle, joka paljastuikin heille yllättäen jumalallista alkuperää olevaksi Kristukseksi. Jumaluuden paljastumisesta liikuttuneina itämaan tietäjät avasivat mukanaan tuomat arkkunsa ja lahjoittivat lapselle kultaa, suitsuketta ja mirhamia. Ja tästä syystä mm. Espanjassa joululahjat on tapana antaa vasta loppiaisena. 

Suomen työmarkkinoiden kansainvälisen kilpailukyvyn kohentamiseksi on tutkittu paljastuksen mahdollista siirtämistä pysyvästi lauantaille. Työmarkkinajärjestöjen toivomuksesta paljastus on jo kerran siirretty lauantaille vuodesta 1973 lähtien. Noin kymmenen vuotta tätä myöhemmin kirkolliskokous esitti kuitenkin valtioneuvostolle pyhäpäivän palauttamista sen vanhalle yleiskirkolliselle paikalleen ja tämä sitten tapahtuikin Siitosen ollessa maaherrana 1990-luvun alkupuolella. 

Asiaa harkittuani voisin olla omalta kohdaltani valmis osallistumaan Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn kohentamistalkoisiin tällaisella henkilökohtaisella uhrauksella. Hinta ei ole suuren suuri, mikäli useimmalle suomalaiselle seurauksena on käytännössä vain joulukuusen koristeista paljastumisen siirtyminen arkipyhältä lauantaille. Ja samalla voisin vielä neuvotella työehtosopimukseni mukaisesta kiirastorstain puolikkaasta työpäivästä. Saisikohan sen siirrettyä pysyvästi vaikkapa vappuaatoksi?

Poliittisesti korrektista kuvasta ei tunnista uskonnollisia ihmishahmoja

Sata päivää

Lupauksien päivä. Tehdäänköhän minään muuna ajankohtana niin suurta määrää katteettomia lupauksia kuin uutena vuotena? Yleisradio on kantanut oman kortensa tähän lupauksien suureen kekoon aloittamalla uuden tosi-tv-sarjan, jossa julkisuuden henkilöt yrittävät selvitä sata päivää ilman viinaa. Television katselijat voivat nyt seurata, kuinka mm. menestynein mäkihyppääjämme onnistuu pitämään korkin kiinni peräti sadan päivän ajan. Samalla ohjelma pyrkii joukkoistamaan yle-veroa maksavat kansalaiset henkilökohtaiseen raittiustyöhön. Onhan Yleisradiolla toki ollut jo koko historiansa ajan tehtävänään sivistää, valistaa ja viihdyttää suomalaisia. 

Miksi suurimman osan suomalaisista pitäisi luvata olevansa sata päivää putkeen ilman viinaa tai edes viettää tipatonta tammikuuta? Onko kaikkien dignosoitava itselleen potentiaalinen alkoholiongelma, jos vain sattuu vuoden alkupuolella maistamaan hiemankaan alkoholia. Sen sijaan vapun jälkeen tuota ongelmaa ei liene, sillä harvanpa olen kuullut viettävän tipatonta toukokuuta, tipattomasta kesästä puhumattakaan. Kesän grillikauden jälkeen tätä tosi-tv-formaattia voisi kylläkin esittää muodossa 'sata päivää ilman lihaa ja makkaraa' - ainakin kilpailijoiksi olisi helppo löytää sopivia ehdokkaita entisistä urheilijoista.

Tekeeköhän peräkkäisyys näistä sadasta viinattomasta päivästä jollain tavoin erityisiä? Koko vuoden aikana sadan satunnaisen alkoholittoman päivän pitäminenhän ei liene tavalliselle kansalaiselle mikään erityinen suoritus, sillä jäähän vuoteen vielä 265 muuta päivää. Ainakaan tällä teemalla ei saataisi riittävän kiinnostavaa tosi-tv-sarjaa aikaiseksi. Sen sijaan tosi-tv-sarjassa 'sata päivää ilman työtä' paatuneet työnarkomaanit voisivat hyvinkin kilvoitella siitä, pystyvätkö he olemaan koko vuoden työskentelemättä viikonloppuisin.

Joululoman aikana perheessämme on katsottu lähes päivittäin lastemme hallussa olevia Fröbelin Palikoiden musiikkivideoita. Enkä muista, että olisin edes teinivuosinani kuunnellut mitään musiikkikappaleita näin montaa kertaa peräkkäin. Siispä toiveenani juuri alkaneelle vuodelle onkin sata Fröbelin Palikatonta päivää vuoden aikana. Ja mitäköhän sitä uskaltaisi luvata itselleen? Kenties sata päivää ilman sosiaalista mediaa. Jääköhän sekin lupaus katteettomaksi?