e-kunta

Sain tänä vuonna isäinpäivälahjaksi silmätulehduksen. Hieman myöhässä se tosin tuli, mutta on ollut laadultaan vallan erinomainen. Ja se ei johtunut siitä, että olisin pitänyt tulitikkuja silmissäni. Sen verran tymäkäksi tulehdus osoittautui, että jouduin jäämään muutamaksi päiväksi kotiin sairaslomalle. Ja olin tuona aika lähes kykenemätön lukemaan minkäänlaisia uutisia ulkomaailmasta. Selviytyäkseni informaatiotyhjiöstä yritin parhaani mukaan kuunnella radion ajankohtaisohjelmia. Tämän ihmiskokeen tuloksena havaitsin vieraantuneeni huomaamattani perinteisistä massamedioista. Radion puheohjelmien kuuntelu tuntui tuottavan selvästikin enemmän tuskaa kuin nautintoa.

Hyvästä informaatiotyhjiöstäni huolimatta muutama uutinen onnistui livahtamaan vaivihkaa tietoisuuteeni. Yksi näistä uutisista oli Viron uusin innovaatio sähköisten palvelujen tarjonnassaan. Viro aikoo tarjota kenelle tahansa EU-kansalaiselle mahdollisuuden hakea sähköistä e-kansalaisuutta, joka antaa oikeuden käyttää maan edistyneitä sähköisiä palveluita. Sähköisen tunnistautumisen avulla e-kansalainen voisi esimerkiksi allekirjoittaa sähköisesti asiakirjoja tai vaikkapa perustaa yrityksen Viroon etänä. Sen sijaan e-kansalainen ei saa automaattisesti Viron muita kansalaisoikeuksia, eikä esimerkiksi maksa verojaan Viroon.

Viron edistyneistä sähköisistä palveluista voitaisiin ottaa mallia myös Suomen kunnissa. Sähköisissä palveluissaan edistyksellisimmät kunnat voisivat lanseerata e-kuntalaisuuden, joka olisi avoinna kaikille asuinpaikasta riippumatta. E-kuntalaisuus voitaisiin jopa viedä Viron e-kansalaisuutta pidemmälle. Jokainen voisi valita itselleen mieluisimman kunnan, johon maksaa veronsa ja jonka palveluita käyttää asuinpaikastaan riippumatta. Kunnat voisivat kilpailla veronmaksajistaan 2000-luvun alun kehyskuntien tapaan tarjoamalla hyviä kuntapalveluita kohtuullisilla kustannuksilla. Palvelutuotannossaan heikoimmat kunnat voisivat vastaavasti tyhjetä rauhassa vähitellen ilman, että kenenkään tarvitsisi muuttaa pois siitä itse rakentamastaan omakotitalosta.

Tietysti maantiede voisi tuottaa e-kuntalaisille hieman haasteita, mikäli asuinpaikka sattuisi olemaan hyvin kaukana palveluita tarjoavasta kunnasta. Tähänkin löytynee ratkaisu kuntapalveluiden siirtohinnoittelusta sähkön siirtohinnoittelun tapaan. Nykyäänhän kotitaloudet voivat ostaa sähkönsä haluamaltaan sähköyhtiöltä, eikä sen tarvitse enää olla se oman kunnan alueella toimiva sähkölaitos. Käytetyn sähkön lisäksi kuluttajia laskutetaan sähkön siirrosta asuinpaikkaan. Vastaavalla tavalla kuntapalvelujen siirrosta voitaisiin periä erillistä asuinpaikasta riippuvaa siirtohintaa, kun palveluja tuotetaan kauempana majailevien e-kuntalaisen saataville.

Vastikään sovittu sote-uudistus kuitenkin dilutoinee e-kuntalaisuudesta saatavia hyötyjä. Uudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannosta tulee vastaamaan 19 enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti pakkoliitettyä kuntayhtymää. Kunnat rahoittavat palvelunsa itse, mutta palveluiden tuottamisesta on sovittava demokraattisesti koko kuntayhtymässä. Hyödyt syntyvät lähinnä päällekkäisyyksien karsimisesta, mutta suurempiin kustannussäästöihin ei tällä uudistuksella päästäne.

Jääneehän kuntiin toki tämänkin jälkeen joitakin palveluita, joilla kilpailla. E-kuntien palvelutarjonnan keihäänkärkenähän voisi olla vientituotteeksikin noussut suomalainen peruskoulu. Sähköisiin palveluihin erikoistunut kunta voisikin jakaa laadukasta peruskouluopetustaan kustannustehokkaasti e-palveluna kaikille e-kuntalaisille asuinpaikasta tai iästä riippumatta. Ja peruskoulun digitalisoitumisen myötä vapautuneet opetusresurssit voitaisiinkin sitten helposti siirtää vaikkapa hoitamaan sote-kuntayhtymän hallinnollisia tehtäviä.

Silmätulehdus ei luottamusta herätä