Postmodernia tekotaidetta

Yksi viikon kuumimmasta taidekeskustelusta lienee noussut erään Perussuomalaisen Helsingin kaupungin varavaltuutetun ehdotuksesta pystyttää Tom of Finland -patsas Helsingin tulevan keskustakirjaston kupeeseen. Ehdotus sai vahvaa kannatusta Helsingin Perussuomalaisten Nuorten keskuudessa, sillä tällä tavoin kaupunki voisi osoittaa suuntaavansa katseensa ulkomaisesta tuontikulttuurista suomalaisiin taiteilijoihin. Ja onhan Tom of Finland toki maailmalla tunnustettua kuvataidetta, johon suomalaiset osaavat Ps-nuorten mukaan suhtautua pilke silmäkulmassa.

Pilke ei kuitenkaan tainnut osua Helsingin Perussuomalaisten valtuustoryhmän johtohahmojen silmäkulmaan, sillä he tyrmäsivät ehdotuksen perussuomalaisten arvojen vastaisena. Perussuomalaisten ilmoitettiin olevan sosiaaliskristillinen liike, jonka arvoihin ei sovi antaa vääränlaisia vaikutteita lapsille. Ja saattaisihan patsas ärsyttää vanhempaakin väestöä, maahanmuuttajista puhumattakaan.

Arvioimatta enempää Ps-nuorten ehdotuksen lopullisia tarkoitusperiä esitys näyttäisi aiheuttaneen puolueen sisällä jonkinasteisen taiteeseen kohdistuvan arvoriidan. Onhan puolueen vaaliohjelmassa jo aiemminkin arvosteltu postmodernia tekotaidetta, mutta se lienee ollut vaalitaktinen kikka tosikoiden ärsyttämiseksi. Oli miten oli, niin ainakin nykyistä puolueen sisäistä taiteen arvokeskustelua käydään julkisissa medioissa käyttämättä toisten puolueiden tavoin suljetun mikrofonin taktiikkaa.

Ehkäpä Ps-nuorten tarkoituksena olikin vain yritys lähentyä kaupunkien itsensä tiedostavaa kulttuuriväkeä. Mikäli näin on, niin kannustaisin heitä aloittamaan varovaisesti kansallisista aiheista postmodernin tekotaiteen materiaalina. Näin oma puolueväkikin voitaisiin pitää samanaikaisesti tyytyväisenä. Esimerkkinä kansallisaiheisesta postmodernin tekotaiteen edustajasta esitän ohessa suunnittelemani teoksen Pino.

Teoksen materiaaleina on käytetty kotimaista puuta sekä aitoja avaamattomia Koskenkorvapulloja. Koskenkorvapulloista kahteen riviin kasattu pino on tuettu alta ja sivuilta koivurangoilla ja keskelle pinoa on piilotettu puoliksi halkaistu koivuhalko. Teos kuvastaa jälkiteollisessa palveluyhteiskunnassa tapahtunutta suomalaisen identiteetin muutosta, jossa kansalliset aiheet ovat sekoittuneet keskenään. Koskenkorva mielletään elintarvikkeeksi, jota saa lähes jokaiselta paikkakunnalta sen suurimman ruokakaupan vierestä. Sen sijaan koivuhalon etsiminen voi olla monelle urbaanille ihmiselle hankalampi tehtävä. Lisäksi koivuhalkoa voi olla syytä piilotella, sillä erityisesti taajama-alueilla yksittäinen halko taskussa liikkuminen voisi antaa aihetta viranomaisten paikalle kutsumiseen. Pino on täysin kotimainen tuote ja se edustaa kansallista postmodernia tekotaidetta puhtaimmillaan.