Tule joulu keltainen

Helsinki on muuttunut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana huomattavan kansainväliseksi kaupungiksi. Yksi osoitus tästä on se, että joulutkin voivat olla nykyään mustia. En tosin tiedä, onko poliittisesti korrektia puhua mustasta joulusta sen enempää kuin unelmoida valkoisestakaan joulusta. Tänä vuonna lumi ehti kuitenkin jo sataa Etelä-Suomeen, joten myös pääkaupunkiseudulla on toiveita valkoisesta joulusta. Tosin lumi saattaa ehtiä muuttua keltaiseksi jo ennen joulua – ainakin kotimme edessä olevassa puistossa, jossa hämärän laskeuduttua paikalliset koiranomistajat käyvät päästämässä lemmikkinsä juoksemaan vapaana kaupunkialueella.

Lapsiperheessämme joulua on odotettu jo usean viikon ajan. Päiväkodistakin järjestettiin retki joulukirkkoon jo hyvissä ajoin joulukuun ensimmäisellä viikolla. Tosin tuo päiväkodin kirkkoretki herätti huomattavan paljon some-keskustelua päiväkotilasten vanhempien keskuudessa. Suurimpana huolenaiheena vaikutti olevan se, että kaupalliseen jouluun tottuneille lapsille kerrotaankin joulun olevan kristinuskoon liittyvä uskonnollinen juhla. Itse en osannut tästä asiasta huolestua vielä etukäteen, vaikka ilmiselvästi tällä tilaisuudella oli vaikutusta lapsiin. Poikani nimittäin kysyi pari päivää joulukirkon jälkeen, että onkohan hän Jeesus. Asiaa pari sekuntia hämmästeltyäni vastasin hänelle, että todennäköisesti hän ei ole ja kysyin samalla, miten asia oli tullut hänelle mieleen. Ja hänpä oli aivan loogisesti päätellyt viettävänsä syntymäpäivää jouluna, koska silloin hänelle jaetaan lahjoja.

Joululahjojen verkkokauppa vilkastui Suomessa tänä vuonna uusiin ennätyslukemiin samalla, kun perinteisten kauppojen joulumyynnistä odotettaan taloudellisia pettymyksiä. Päädyinpä itsekin hankkimaan suurimman osan joululahjoista eri kauppaketjujen verkkokaupoista. Tavaroiden tilaaminen ja maksaminen osoittautui huomattavan helpoksi ja nopeaksi tavaksi hoitaa jouluostoksia. Sen sijaan tavaroiden nouto kauppojen palvelupisteestä vastasi kokemuksena aivan tavanomaista joulun viimeisten kauppapäivien tunnelmaa. Ensi vuonna toivosinkin löytäväni sellaisen verkkokaupan, joka lupaa toimittaa joululahjat valmiiksi paketoituna suoraan kotiovelle jouluaatoksi joko joulupukin kanssa tai ilman. Tällaisesta palvelusta olisin valmis jonkin verran maksamaankin.

Kaupallisen joulun tarkoituksena lienee saada mahdollisimman paljon itselleen mieluisia lahjoja. Siispä joulun jännittävin hetki huipentuukin lähinnä omien joululahjojen avaamiseen. Puhdasoppinen homo economicus osaisi tuskin arvostaa antamisen iloa, mikäli siihen ei liity vastavuoroisuutta. Omalta kohdaltani kaupallinen joulu huipentunee kuitenkin havaintoon siitä, kuinka lasten suosituimmat joululahjat ovat jälleen kerran valmistettu Kaukoidässä. Ja niinpä suurimpana joulutoiveenani onkin nauttia keltaisen kulutusjoulun tuomasta lyhyestä rauhan hetkestä. Rauhallista joulua kaikelle kansalle!

Öljykriisi

Kävin tänä aamuna tankkaamassa autoni läheisellä huoltoasemalla ja hämmästyin huomatessani polttonesteiden hintojen joustaneen alaspäin. Tämä oli kenties ensimmäinen öljytuotteiden hinnanmuutoksista saamani positiivinen kokemus marraskuun lopulla pidetyn öljyntuottajajärjestö OPEC:in kokouksen jälkeen. Tuossa kokouksessahan öljyntuottajamaat päättivät olla vähentämättä öljyntuotantoaan huolimatta öljyn heikkenevistä kysyntäennusteista sekä jo huomattavasti laskeneesta öljyn maailmanmarkkinahinnasta. Kokouksen jälkeen öljyn maailmanmarkkinahinta laski edelleenkin noin 20 % reilun kahden viikon aikana.

Raakaöljy on siis halpaa – näin halpaa se ei ole ollut finanssikriisin puhkeamisen jälkeen. Eikös tämän sitten pitäisi olla positiivinen uutinen sekä kaikille kuluttajille että pääomamarkkinoille? Vielä viisi vuotta sitten ennustettiin öljyn vähitellen loppuvan maailmasta ja tällä perusteltiin alati nousevia raakaöljyn hintoja. Korkeammat hinnat puolestaan kannustivat etsimään öljyä vaikeammista paikoista käyttäen kalliimpaa teknologiaa. Ja nyt niitä ei yhtäkkiä tarvitakaan, ei raakaöljyä eikä öljyntuottajien kalliimpaa teknologiaa, johon on uponnut investointeina satoja miljardeja dollareita. Ovatkohan kuluttajat todellakin muuttuneet puolessa vuodessa niin ympäristöystävällisiksi, että öljy ei mene enää kaupaksi kuin alennusmyynnillä?

Vai onko saatu aikaan uusi öljykriisi? Yleensähän öljykriisillä tarkoitetaan kansantaloudessa tapahtuvaa öljyn saatavuuden suurta vähenemistä tai hinnannousua. Parhaiten muistetut 1970-luvun öljykriisit olivat luonteeltaan lähinnä poliittisia. Vuoden 1973 Jom Kippur -sodan aikana OPEC:in arabijäsenet yrittivät öljyn tuotannon leikkauksilla pakottaa Yhdysvallat liittolaisineen lopettamaan tukensa Israelille, joka oli sotinut arabimaita vastaan useissa sodissa. Vuonna 1979 öljyntuottajamaa Iranissa tapahtui vallankumous, joka näkyi maailmanlaajuisesti piikkinä öljyn hinnassa ja öljyn tuotantokin väheni rajusti. Molempien öljykriisien seurauksena ydinvoiman suosio kasvoi merkittävästi energiantuotannossa.

Vaikka viimeaikaiset öljyn hinnanmuutokset ovat johtaneet hermostuneisuuden ja kriisipelkojen lisääntymiseen arvopaperimarkkinoilla, niin edellä mainitut öljykriisin tuntomerkit eivät kuitenkaan täyty. 1970-luvun öljykriiseistä poiketen öljyn tuotantoa on pidetty ennustettua kysyntää korkeampana ja öljyn markkinahinta on tästä syystä laskenut eikä suinkaan noussut. Se, miten paljon OPEC:in tämänkertaisen päätöksen taustalla on ollut maailmanpolitiikka, jää toistaiseksi vain arvaukseksi. Ainakin halpeneva öljy vaikuttaisi purreen itäisen naapurimme talouteen huomattavasti länsimaiden asettamia talouspakotteita nopeammin ja dramaattisemmin. Alkuviikosta sekä sen valuuttakurssi että osakemarkkinat syöksyivät alaspäin lähes vapaassa pudotuksessa ennen kuin keskuspankki sai useiden toimiensa ansiosta liikkeen pysäytettyä, ainakin toistaiseksi. 

Tiedotusvälineiden mukaan suomalaiset piensijoittajat havaitsivat varsin nopeasti hetkensä koittaneen. Kriisipäivinä piensijoittajien kiinnostus kohdistui erityisesti niiden kotimaisten yhtiöiden nopeasti halventuneisiin osakkeisiin, joilla on merkittävästi liiketoimintaa itäisessä naapurimaassamme. Puhelin- ja kaivosyhtiöiden osakkeissa rahansa menettäneen lottokansan riskinottohalukkuutta ei voi nähtävästi koskaan yliarvioida. Ja me muut kuluttajat, olkaamme tyytyväisiä öljytuotteiden hinnanlaskuun. Mutta muistakaamme vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys halventuneiden öljytuotteiden käyttäjinä.

Ei tippa tapa

Itsenäisyys

Viime viikonloppuna valtakunnassa pohdittiin jälleen vastauksia siihen kerran vuodessa esitettävään kysymykseen: mitä itsenäisyys sinulle merkitsee? Tuohon kysymykseenhän ei voi varsinkaan virallisissa yhteyksissä vastata mitä tahansa. Vastauksen arvomaailman tulee kuvastaa pienen kansan taistelua vapaudesta sekä sitoutumattoman hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista suurten ikäluokkien työn tuloksena. Joskus vastaukseen voi sisällyttää myös yksittäisten kansalaisten menestystarinoita kulttuurin tai vieläpä mieluummin urheilun saralla.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivä merkitsi minulle pientä askelta kohti itsenäisyyttä. Tuona päivänä appiukkoni palasi kotiinsa Italiaan ja päätti siten kymmenen päivää kestäneen vierailunsa kotonamme. Tämän jälkeen kotitaloudessamme olisi jälleen yksi henkilö vähemmän majoitettavana, vaikka ei meillä lasketa. Nyt olisin siis hieman riippumattomampi, sen verran mitä viisihenkisessä lapsiperheessä nyt voi käytännössä olla.

Tosin appiukon matka kotoamme lentokentälle oli vähällä jäädä pelkäksi yritykseksi. Tähän asti loistavasti toiminut taksin tekstiviestitilaus ei nimittäin toimittanut palveluaan oikeaan osoitteeseen. Ja mikä ikävintä, tilauksen vastaanottanut taksi ei missään vaiheessa päivää edes ilmoittanut tehneensä oharia, että olisimme voineet lopettaa taksin odottamisen. Ehkäpä niitä taksilisenssejä on tosiaankin liian vähän kattamaan taksikyytien kysynnän juhlapäivinä. Ja lisensoimattomia kuljetuspalveluita ei vielä löytyne niitä tarjoavan yrityksen hiljattain Suomessa avatusta mobiilipalvelusta. Siispä ei auttanut muu kuin tarjota appiukolle omaa lisensoimatonta kuljetuspalveluani, että saisimme hänet ajoissa lentokentälle. Ja tarjosin kyydin tällä kertaa aivan ilmaiseksi pelkästään markkinointitarkoituksessa.

Varsinaisesti itsenäistymiseni käynnistyi kenties siitä, kun muutin kotoani toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Itsenäistymisprosessini sujui opiskelijalle tyypillisistä taloudellisista haasteista huolimatta varsin mutkattomasti, eikä siihen tainnut liittyä mitään itsenäistymistaisteluun verrannollista dramatiikkaa. Ilmainen korkeakouluopetus takasi sen, ettei syntynyt suurempaa tarvetta nousta materialismia vastustavaan kansalaissotaan kiakkovieraiden tai luokkaretkeläisten tavoin. Ja muistaakseni jo varhaislapsuuden oidipaalinen Bobrikovin murhakin jäi kohdaltani varsin kevyeksi. Ehkäpä olin oppinut jo hyvissä ajoin keksimään itselleni jotain mielekästä tekemistä aikani kuluksi.

Itsenäisyyteni oli kuitenkin määrä joutua koetukselle kansainvälisen liittoutumisen myötä. Koska liittoutumiseni sinetöitiin katolisessa kirkossa, niin siitä tuli luterilaisesta liitosta poiketen sakramentti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liittoni on Euroopan rahaliiton tavoin peruuttamaton projekti. Eikä se eurooppalainen rahaliittokaan liene ollut kaikille välttämättä se taloudellisesti optimaalisin vaihtoehto jäsenvaltioiden huoltosuhteen kasvaessa oman liittoni tapaan. Silti kokonaisuutena liittoutuminen lienee kuitenkin tuonut ainakin jokin asteista vakautta ja yhteisten eurooppalaisten arvojen tunnustamista jäseniensä kesken. Ja lienee yhteiskuntarauhan ja humanististen arvojen asettaminen lyhyen aikavälin taloudellisten tavoitteiden edelle kuitenkin ihan itsenäinen päätös valistuneelle toimijalle.     

     

e-kunta

Sain tänä vuonna isäinpäivälahjaksi silmätulehduksen. Hieman myöhässä se tosin tuli, mutta on ollut laadultaan vallan erinomainen. Ja se ei johtunut siitä, että olisin pitänyt tulitikkuja silmissäni. Sen verran tymäkäksi tulehdus osoittautui, että jouduin jäämään muutamaksi päiväksi kotiin sairaslomalle. Ja olin tuona aika lähes kykenemätön lukemaan minkäänlaisia uutisia ulkomaailmasta. Selviytyäkseni informaatiotyhjiöstä yritin parhaani mukaan kuunnella radion ajankohtaisohjelmia. Tämän ihmiskokeen tuloksena havaitsin vieraantuneeni huomaamattani perinteisistä massamedioista. Radion puheohjelmien kuuntelu tuntui tuottavan selvästikin enemmän tuskaa kuin nautintoa.

Hyvästä informaatiotyhjiöstäni huolimatta muutama uutinen onnistui livahtamaan vaivihkaa tietoisuuteeni. Yksi näistä uutisista oli Viron uusin innovaatio sähköisten palvelujen tarjonnassaan. Viro aikoo tarjota kenelle tahansa EU-kansalaiselle mahdollisuuden hakea sähköistä e-kansalaisuutta, joka antaa oikeuden käyttää maan edistyneitä sähköisiä palveluita. Sähköisen tunnistautumisen avulla e-kansalainen voisi esimerkiksi allekirjoittaa sähköisesti asiakirjoja tai vaikkapa perustaa yrityksen Viroon etänä. Sen sijaan e-kansalainen ei saa automaattisesti Viron muita kansalaisoikeuksia, eikä esimerkiksi maksa verojaan Viroon.

Viron edistyneistä sähköisistä palveluista voitaisiin ottaa mallia myös Suomen kunnissa. Sähköisissä palveluissaan edistyksellisimmät kunnat voisivat lanseerata e-kuntalaisuuden, joka olisi avoinna kaikille asuinpaikasta riippumatta. E-kuntalaisuus voitaisiin jopa viedä Viron e-kansalaisuutta pidemmälle. Jokainen voisi valita itselleen mieluisimman kunnan, johon maksaa veronsa ja jonka palveluita käyttää asuinpaikastaan riippumatta. Kunnat voisivat kilpailla veronmaksajistaan 2000-luvun alun kehyskuntien tapaan tarjoamalla hyviä kuntapalveluita kohtuullisilla kustannuksilla. Palvelutuotannossaan heikoimmat kunnat voisivat vastaavasti tyhjetä rauhassa vähitellen ilman, että kenenkään tarvitsisi muuttaa pois siitä itse rakentamastaan omakotitalosta.

Tietysti maantiede voisi tuottaa e-kuntalaisille hieman haasteita, mikäli asuinpaikka sattuisi olemaan hyvin kaukana palveluita tarjoavasta kunnasta. Tähänkin löytynee ratkaisu kuntapalveluiden siirtohinnoittelusta sähkön siirtohinnoittelun tapaan. Nykyäänhän kotitaloudet voivat ostaa sähkönsä haluamaltaan sähköyhtiöltä, eikä sen tarvitse enää olla se oman kunnan alueella toimiva sähkölaitos. Käytetyn sähkön lisäksi kuluttajia laskutetaan sähkön siirrosta asuinpaikkaan. Vastaavalla tavalla kuntapalvelujen siirrosta voitaisiin periä erillistä asuinpaikasta riippuvaa siirtohintaa, kun palveluja tuotetaan kauempana majailevien e-kuntalaisen saataville.

Vastikään sovittu sote-uudistus kuitenkin dilutoinee e-kuntalaisuudesta saatavia hyötyjä. Uudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannosta tulee vastaamaan 19 enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti pakkoliitettyä kuntayhtymää. Kunnat rahoittavat palvelunsa itse, mutta palveluiden tuottamisesta on sovittava demokraattisesti koko kuntayhtymässä. Hyödyt syntyvät lähinnä päällekkäisyyksien karsimisesta, mutta suurempiin kustannussäästöihin ei tällä uudistuksella päästäne.

Jääneehän kuntiin toki tämänkin jälkeen joitakin palveluita, joilla kilpailla. E-kuntien palvelutarjonnan keihäänkärkenähän voisi olla vientituotteeksikin noussut suomalainen peruskoulu. Sähköisiin palveluihin erikoistunut kunta voisikin jakaa laadukasta peruskouluopetustaan kustannustehokkaasti e-palveluna kaikille e-kuntalaisille asuinpaikasta tai iästä riippumatta. Ja peruskoulun digitalisoitumisen myötä vapautuneet opetusresurssit voitaisiinkin sitten helposti siirtää vaikkapa hoitamaan sote-kuntayhtymän hallinnollisia tehtäviä.

Silmätulehdus ei luottamusta herätä

Merkillistä tasa-arvoa

Pian viisi vuotta täyttävä poikani on alkanut kiinnostua liikennemerkeistä. Useimpien liikennemerkkien sanoman voi päätellä suhteellisen helposti merkkien kuvista, mutta aina merkityksen tulkinta ei ole yhtä suoraviivaista. Odotan kuulevani jonain päivänä kysymyksen siitä, miksi suojatiellä on pidettävä aikuisen kädestä kiinni, vaikka suojatietä osoittava liikennemerkki ei tätä millään tavoin indikoi. Ja miksi sitä vastoin kävelytiellä ei tarvitse välttämättä pitää aikuisen kädestä kiinni, vaikka kävelytien liikennemerkissä lapsi pitää selvästikin kiinni aikuisen kädestä? Kuinkakohan tuohon osaisi vastata loogisesti oikein?

Berliinin muurin kaaduttua Itä-Saksassa jalankulkijoiden liikennevaloissa käytetty hattupäinen mies levisi nopeasti myös Saksan läntisiin osavaltioihin. Muutamissa kaupungeissa sympaattisen liikennevalomiehen lisäksi joihinkin liikennevaloihin asennettiin hameeseen pukeutuneita liikennevalonaisia, tarkoituksenaan ilmeisesti korostaa kaupungin päättäjien esimerkillisyyttä tasa-arvopyrkimyksissään. Kenties kaikista pisimmälle tässä tasa-arvokehityksessä on päästy läntisessä Saksassa sijaitsevassa Dortmundin kaupungissa, jossa kaupungin sosiaalidemokraattien ja vihreiden valtuutetut ovat vaatineet, että jokainen rikki mennyt jalankulkijoiden miesliikennevalo pitäisi korvata naisvalolla. Tavoitteena on se, että mies- ja naisliikennevaloja olisi kaupungissa täsmälleen yhtä paljon.

Erikoisen vaatimuksesta tekee se, että sitä on ollut ehdottamassa sekä poliittisesti punaiset että vihreät kaupunginvaltuutetut. Heillä molemmillahan on jo täsmälleen yhtä suuri edustus liikennevalojen lamppujen väreissä. Poliittista erimielisyyttä voi syntyä korkeintaan siitä, tulisiko vihreän valon palaa yhtä kauan kuin punaisen. Sitä vastoin kaikilta muilta poliittisilta tahoilta edustus jalankulkijoiden liikennevaloissa puuttuu kokonaan. Lisäksi vaatimuksessa ei liene otettu kantaa siihen, voisivatko naiset käyttää hattua ja housuja liikennevalomiehen tapaan tai miehet vastaavasti hametta liikennevalonaisen tapaan. Ja menevätköhän näiden sekakäyttäjien suhteelliset osuudet kaupungissa varmasti tasan?

Viime vuonna Saksasta tuli ensimmäinen Euroopan maa, joka salli vauvan sukupuolen määrittämisen syntymätodistuksessa joksikin muuksi kuin tytöksi tai pojaksi. Sukupuolen voi myöhemmässäkin vaiheessa jättää halutessaan määrittämättä, mutta passeihin ja muihin virallisiin asiakirjoihin on edelleen merkittävä sukupuoleksi joko mies tai nainen. Tämä lienee tarpeellista jo pelkästään siitä syystä, ettei Dortmundin punavihreillä kaupunginvaltuutetuilla mene pasmat aivan sekaisin liikennevalojen tasa-arvoisuutta pohtiessa.

Kävelytiellä kädestä pitäminen ei ole pakollista

Sokaistu lumesta

Ruuhkavuosina kolmen alle kouluikäisen lapsen lapsiperheessä oppii nauttimaan pienistä asiosta. Yksi arkipäivän pienistä nautinnoista on kotiin saavuttuaan riisua koko päivän jalassa pidetyt liian tiukat työkengät. Näin voi päivittäin varmistaa nautinnollisen kotiinpaluun pitkän, mutta kiristäviä kenkiä lukuun ottamatta rentouttavan työpäivän jälkeen. Aina tämäkään ei välttämättä toimi. Ja näin juuri kävi viime viikolla, kun kiristävät työkengät riisuttuani jalkasärky ei lakannutkaan.

Suomalaiselle miehelle tyypilliseen tapaan uskoin jalkakivun olevan enemmänkin mielen kuin reaalimaailman ilmiö. Tai ainakin uskoin kivun loppuvan kuin itsestään muutaman päivän kuluessa. Sitä vastoin, vahvasta subjektiivisesta ilmenemismuodostaan huolimatta, jalkakipu osoittautuikin olevan olemukseltaan lähinnä fenomenologinen kipukokemus, jolla oli vastaavuutensa reaalimaailmassa. Vaikka siis koin kohdallani kivun välittömästi vain omana kokemuksenani, niin silti sen aiheuttanut objekti eli turvonnut kipeä jalka oli selkeästi olemassa ja ulkopuolisten havaittavissa. Siispä päätin antaa periksi ja varata ajan lääkärille.

Lääkäreistähän eivät enää edes valvovat viranomaisetkaan tunnu tietävän, ovatko ne oikeita vai niin kutsuttuja valelääkäreitä. Tuskinpa silläkään on loppujen lopuksi merkitystä, sillä lääkärissä käynnillä oli kuitenkin hyvin positiivinen vaikutus jo useamman päivän vaivanneeseen jalkakipuuni. Kipu ei tosin hellittänyt vielä heti lääkärissä käytyäni, mutta tulehdukseeni määrätty reseptilääke tuntui tehoavan jo saman päivän aikana. Saattoihan tuo toki olla lumelääkettäkin - mistähän sitä potilas voisi itse tietää?

Viikko sitten HS uutisoi lääketieteellisestä tutkimuksesta, jonka mukaan lumelääke saisi aikaan todellisia muutoksia aivoissa ja aktivoisi suureksi osaksi samoja neurokemiallisia prosesseja kuin oikea lääke. Tutkimuksen mukaan lumelääkkeen vaikutus voisi siis olla fysikaalista eikä pelkästään potilaan oman mielen tuotosta. Eli lumeilmiössä tapahtuisi todellinen reaalimaailmassa todennettu intentionaalinen kokemus, jonka aiheuttaja on kuitenkin epätosi - vähän kuten vesi, joka muuttuisi uskon kautta juojansa suussa viiniksi.

Lumeilmiötä esiintynee lääketieteen lisäksi myös muilla elämänaloilla. Ensimmäinen mieleeni tuleva sovellus on lumesiivous, jossa asiakas kuvittelee siivojan käyvän kotonaan säännöllisesti, mutta epähuomiossa siivoaakin kotinsa siivouspäivään mennessä itse. Ainakin minulle on käynyt monesti niin, että pelkkä siivouspäivän läheneminen saa tavarat siirtymään lattioilta ja pöydiltä kaappeihin. Ja siivojan käytyä tulee vielä erikseen pintoja pyyhkimällä tarkastettua, onko hän ylipäätänsä käynyt paikalla. Lumesiivouspalveluun tulee ehdottomasti kuulua mahdollisuus reklamoida tekemättömän työn jäljestä.

Toinen, edellistä kenties vielä vahvempi lumeilmiö syntyy sosiaalisessa medissa. Somen käyttäjähän uskoo tyypillisesti olevansa virtuaalisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, vaikka tosiasiassa aika kuluu omia nasevia päivityksiä miettiessä ja toisten vastaavia kommentoidessa. Välillä voi tuoda itseään esille julkaisemalla eriskummallisten testien tuloksia tai jakamalla ammatillista perehtymistä, harrastuneisuutta tai perheidylliä korostavia otoksia. Ei tainnut aikoinaan sosiaalinen kanssakäyminen olla reaalimaailmassa ihan tällaista - ainakaan selvinpäin. Vaikka onhan se toki mukavampaa lumettaa somessa kuin somettaa lumessa.

Oikean lääkkeen erottaa lumelääkkeestä pystyviiva

Kansalaistaito

Loka-marraskuun vaihteessa taloyhtiössämme on ollut vaihtoviikot. Viime viikolla kotonamme vaihdettiin tavanomaisempien sukkien ja alushousujen lisäksi myös sisäpihan puoleiset ikkunat ja parvekkeen ovet. Taloyhtiön järjestämä ikkunaremontteihin erikoistunut yritys suoritti ikkunoiden ja ovien vaihdon, mutta asukkaiden vastuulle jäi sälekaihtimien poisto ja mahdollinen asennus uusiin ikkunoihin. Asiaa sen enempää miettimättä varasin aikaa ja työkaluja sälekaihtimien irrotukseen ja selvisinkin tästä tehtävästä reilussa tunnissa. Sen sijaan sälekaihtimet irrotettuani ymmärsin, että niiden asentamisesta uusiin ikkunoihin en ehkä selviäisi. Tai ainakin jälki olisi sen verran heikkolaatuista, että en tuota operaatiota lähtisi itse tekemään.

Mitenköhän naapurini ovat tuosta asiasta suoriutuneet vai kuuluukohan sälekaihtimien irrotus ja asennus kansalaistaitoihin? Vai riittäisiköhän vain se, että ne osaa irrottaa? Kansalaistaitohan oli vielä 1900-luvun puolella oppiaineena koulussa, mutta se taidettiin poistaa opetussuunnitelmasta joskus 2000-luvun alussa. En kyllä millään jaksa muistaa, olisiko kansalaistaidon tunneilla käsitelty sälekaihtimien asentamista tai edes irrottamista. Eikä tämä tainnut tulla suoranaisesti vastaan teknisen käsityön tai kotitalouden tunneillakaan. Mitähän noilla kansalaistaidon tunneilla mahdettiinkaan silloin opettaa?

Kansalaistaitoa on haluttu tuoda jälleen uudelleen peruskoulun oppiaineeksi. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti lokakuun alussa alueensa kunnille laajan valmiusharjoituksen, jota varten koottu kansalaisraati tuotti harjoituksen sivutuotteena 20 konkreettista ehdotusta viranomaisten ja kansalaisten käyttöön. Ehdotuksena oli muun muassa kansalaistaidon palauttaminen kouluun oppiaineeksi. Tunneilla lapsille ja nuorille voitaisiin tarjota tietoa kriisitilanteista selviämiseen. Tehokkaana tiedotuskeinona muistettiin myös mieleen jääneet television tietoiskut.

Kansalaistaidoilla viitataan tavallisesti perustietämykseen yhteiskunnasta, politiikasta ja oman talouden hoidosta. Nykyisessä sosiaalisen median kyllästämässä informaatioyhteiskunnassa kansalaistaitoihin tulisi kenties vielä lisätä digitaaliset kansalaistaidot, kuten informaatiotaidot, mediataidot ja digitaidot. Koulujen opetussuunnitelmien kannalta ongelmana lienee kuitenkin se, että mitään edellä mainituista ei tarvita koululaisten taitoja mittaavassa Pisa-tutkimuksessa. Eli tällaisten oppiaineiden opettaminen olisi koulutusjärjestelmämme kansainvälisen maineen ylläpitämisen kannalta lähinnä ajanhukkaa.

Sen sijaan lukioiden opetussuunnitelmaa on esitetty muutettavaksi siten, että se tukisi paremmin koulutuksen yleissivistäviä ja yhteiskunnallisia tavoitteita. Tähän pyritään lisäämällä kaikille pakollisiin oppiaineisiin filosofiaa ja yhteiskuntaoppia. Vastaavasti maantietoa, historiaa, uskontoa ja elämänkatsomusoppia on kaavailtu vähennettäväksi. Nähtävästi filosofian painoarvo kansalaistaitona on kasvussa, kun sitä lisätään historian ja maantiedonkin kustannuksella. Toisaalta historian opetuksen tarpeellisuus lieneekin nyky-yhteiskunnassa vähentynyt, sillä historia näyttää taas toistavan itseään. Ja eipä tuo maantiedon opiskelukaan tainnut erityisen hyödyllistä olla, kun jopa Euroopankin kartta on muuttunut jo moneen otteeseen koulusta päästyäni – uskonoppien ja elämänkatsomusten muutoksista puhumattakaan.

Tänään postiluukustani ilmestyi koko taloyhtiöllemme jaettu tarjouskirje uusista sälekaihtimista tarvittavine asennuspalveluineen. Ei se sälekaihtimien irrotus tainnut sittenkään kuulua kansalaistaitoihin, mutta tulipahan silti tehtyä!

Savolaishuijaus

Sain sähköpostiini tarjouksen, jossa eräs englantilainen lakimies haluasi jakaa kanssani yli 9 miljoonan punnan arvoisen perinnön. Voisin esittää kiinnostukseni asiaan lähettämällä hänelle paluupostissa kaikki olennaiset henkilötietoni. Ennen vastaustani haluaisin kuitenkin varmistaa, että Hämeenlinnan suurin autotalo on saanut rahoituksensa joko tuntemattomalta arabimiljardööriltä tai sitten joltain muulta afrikkalaistaustaiselta sijoittajalta. Muutenhan tällaiset erityisen hyvät tarjoukset voisivat herättää epäilyksen ns. nigerialaishuijauksesta, jossa lähetetään vastikkeeton rahalähetys ulkomaille suuren voiton toivossa. Vai olisikohan tässä autotalon tapauksessa kysymyksessä ihan vain kotimainen hämäläishuijaus, jossa paikallisia kuntapoliitikoita vedetään kuin pässiä narussa - tiedäpä häntä?

Sen sijaan savolaishuijaus on hyvin toisenlainen sumutusmuoto. Tätä ymmärtääkseen on syytä tutkiskella Joel Lehtosen yhdenpäivänromaania Putkinotko, jossa kirjailija kuvaa itäsavolaisen kansanmiehen luonteenlaatua. Teoksen keskeisin hahmo Juutas Käkriäinen elelee kirjakauppias Muttisen kesäpaikan torpparina. Juutas on saamaton jahkailija, joka ei jaksa raataa edes omaksi hyväkseen ja vielä vähemmän muiden eduksi. Juutas haaveilee omasta maatilkusta, mutta jahkailevan Käkriäisen jokainen yritys ja toive raukeaa lopulta tyhjiin. Hän saattaa välillä olla hyvinkin toimelias saadessaan ahkeruuden puuskan, mutta työn teko johtaa tyypillisesti uuteen saamattomuuden kauteen.

Savolaishuijaus voi muistuttaa ulkoisesti italialaista lakkoa, mutta sen todellinen luonne on rehellisen viaton. Italialaisen lakon tapaan asiat eivät vaan etene, vaikka näennäisesti voidaan tehdä hyvinkin paljon työtä muistuttavia suoritteita. Mitään ei tyypillisesti saada valmiiksi, ennen kuin on pakko. Savolaishuijaukselle on tyypillistä sen syntyminen täysin tahattomasti ilman taka-ajatuksia ja vielä siten, että sen tekijät kuvittelevat tekevänsä parhaansa asioiden edistymiseksi. Voidaan kuvitella asioiden vain hoituvan itsestään tai sattumalta, kuten jonkun näkymättömän käden ohjaamana. Ja jahkailunhan savolaiset oppivat jo hyvin varhaisessa iässä. Omien lapsieni varttumista seurattuani se tosin vaikuttaisi olevan koodattu jo geeniperimään.

Hyvän esimerkin oikeaoppisesta savolaishuijauksesta tarjosi muutamia vuosia sitten eräs mikkeliläinen nuorimies, joka tavoitteli 1,5 litran Coca-Cola-pullon juomisennätystä televisiosarjassa Ennätystehdas. Aiempaa ennätystä aiheesta ei ollut, joten mikä tahansa tulos olisi kelvannut. Silti yritys katkesi jo kolmannen lasin jälkeen sanoihin: "Ei pysty – on niin hapokasta, ettei pysty." Uskon edelleenkin tuon ennätysyrityksen tekijän olleen liikkeellä täysin vilpittömin mielin ja kuvitelleen suoriutuvansa tehtävästä, jota ei ehkä katsonut tarpeelliseksi kokeilla etukäteen. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – mutta kyllä jahkailu on ihmiselle monta kertaa luontevampaa.

Déjà-vu

Ennen oli miehet rautaa ja laivat oli puuta. Paitsi sukellusveneet, jotka taisivat olla ihan alun perinkin rautaa. Teräsmiehiä tai maratoonareita ovat miehet nyt ja laivat seilaavat satelliittien ohjauksessa sinne tänne pitkin Ruotsin rannikkoa aina sukellusveneitä myöten.

Vierailin noin kymmenen vuotta sitten The Beatlesin kotikaupungissa Liverpoolissa. Kaupungin pakollisiin nähtävyyksiin kuului The Cavern Club, jossa orkesteri soitti ensimmäisiä keikkojaan joskus 1960-luvun alkupuolella. Paikka vaikutti lähes pyhiinvaelluskohteelta kaikille tuon ajan musiikkia ihannoiville, joiden joukkoon en kuitenkaan itseäni laskisi. Samoilta seuduin löytyi runsain määrin muitakin mahdollisia vaelluskohteita populäärimusiikin kuluttajille. Lähistöllä oli erillisiä yökerhoja sekä 1960-luvun että 1970-luvun musiikin ystäville. Kaikista erikoisimmilta tuntuivat kuitenkin kasari- tai jopa vielä ysärimusiikkiin erikoistuneet klubit, joita en tuolloin vielä uskonut olevan olemassakaan. Juuri kun noista naurettavista vuosikymmenistä oli päästy eroon uudelle 2000-luvulle.

Nykyään ei tuokaan jaksaisi enää hätkähdyttää, sillä 1980-luku näyttää olevan kovasti muodissa useilla kulttuurin ja yhteiskunnan alueilla. Tämän asian todistaakseen tarvitsee vain avata radio joltakin satunnaiselta kanavalta ja eiköhän sieltä pian kuulu joko aitoja kasarilauluja tai vähintäänkin kasarityylisiä uutuuskappaleita. Tässä yhteydessä ei liene syytä unohtaa niitä suuresta suosiosta nauttivia kotimaisia metalliyhtyeitä, joiden musiikkityylilliset esikuvat löytyvät nekin suoraan 1980-luvulta.

Vieläkin hämmästyttävämpää on ollut poliittisen keskustelun paluu takaisin tuolle samalle aikakaudelle. Tänä syksynä on julkaistu useampikin poliittinen muistelmateos, jossa ruoditaan jälleen uudelleen 1980- ja 1990-lukujen sisä- ja ulkopoliittisia tapahtumia. Esillä ovat olleet niin Väyrysen presidenttiyshaaveet kuin Ahon hallituksen rahapoliittiset toimetkin. Ehkäpä epävarmuus poliittisten puolueiden nykyiseen linjaan lienee kasvussa, kun vanhoja taas julkisuudessa kaivellaan. Ja eipä ulkomaiden uutisaiheita voi juuri modernimmiksi haukkua. Kylmän sodan muistot ovat jälleen nostamassa päätään ruotsalaisten etsiessä sukellusveneitä rannikoltaan. Eivätkä tuon etsinnän tuloksetkaan ole merkittävästi kasariajoista muuttuneet. Ainoa merkittävämpi löytö lienee tähän mennessä ollut se mustapukuinen mysteerimies, joka osoittautui kalastamassa olleeksi paikalliseksi eläkeläismieheksi. Eikä taida Palmen murha ratketa tässäkään viranomaisoperaatiossa.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa on kuultu tällä viikolla viiden kotimaisen taloustieteen huippuasiantuntijan näkemyksiä kansantaloutemme heikentyneestä tilasta ja sen kohentamiseksi tarvittavista elvytyskeinoista. Talousuutisissahan on jo aiemmin viitattu useamman kerran 1990-luvun alun lamaan. On mm. verrattu Suomen viimeisimpien työttömyyslukujen yltävän jo lama-ajan tasoille ja kerrottu uusien omakotitalojen rakentamistahdin painuneen jopa lamavuosia alemmas. Tätä haastavaa taloustilannetta elvyttäväksi keinoksi talousoppineet ovat ehdottaneet julkisen velkarahan kanavoimista kasvukeskusten asunto- ja infrastruktuurihankkeisiin. Eipä tähän enää paljoa muuta lisättävää olisikaan kuin oman keskuspankin johtama rahapolitiikka ja säännöllisesti kymmenen vuoden välein toteutetut valuutan devalvaatiot. Ja niin saisi taas vanha vientiteollisuus kaipaamansa D-vitamiinin ‒ kuten vanhoina hyvinä aikoina.

Nälkämaa

Lomamökki Vuokatin Katinkullassa. Paikka on kuin kappale kauneinta Espoota. Samannäköisiä punatiilikattoisia ja pastellinsinisiä puisia paritaloja kaikissa ilmansuunnissa. Pienet hyvin hoidetut pihapiirit marjaisine pihlajapuineen. Jokaisessa talossa on pienet ulkoterassit, joista kaikista löytyy samanlainen kaasugrilli. Joka-aamuinen golfkärryjen virta talomme edessä kulkevalla kapealla, mutta asfaltoidulla tiellä. Palvelut ravintoloineen kävelymatkan päässä, eikä juurikaan kontakteja alkuperäisväestöön. Kaunista, siistiä ja käytännöllistä. Ainoana merkkinä elämästä ovat huoneistossamme asustavat kolme metelöivää lasta. 

Eipä juurikaan uskoisi olevansa Kainuussa, vanhalla nälkämaalla, jossa neljännes silloisesta väestöstä kuoli aliravitsemukseen 1860-luvun nälkävuosina. Ja eihän Itä-Suomen pihojenkaan kuuluisi olla näin siistejä ja hyvin hoidettuja. Pitkä ajomatka Pohjois-Karjalan halki vaikutti sentään aidolta kokemukselta. Lounastauko Juuan ABC:llä houkutti välittömästi vaihtamaan farkut verkkarihousuun ja päässäni alkoi jo soida Nälkämaan laulu lähestyessämme Kainuuta. Miksi ajaa lähes 600 km pohjoiseen saapuakseen virtuaaliseen Espooseen? Ei ainakaan viereisessä hotellissa zumban ohella järjestettävän humppajumpan vuoksi. Olisihan oikeassa Espoossakin uimarantoja, golfkenttiä sekä aitoa Nuuksion erämaata vaellusreitteineen.

Opiskeluaikoinamme suunnittelimme virtuaalista Tallinnan risteilyä, jossa vietetään vuorokausi Otaniemen kellareissa käymättä välillä ulkona. Tuohon aikaan, 1990-luvun puolivälissä Tallinna oli hyvin erilainen paikka kuin nykyään. Tästä syystä virtuaaliristeilyllä ei saanut poistua laivalta kesken kaiken, ettei totuus paljastuisi. Tätä nykyähän virtuaalisella Pietarin risteilylläkin voisi huoletta poiketa maissa ja ajella taksilla lähimpään Prismaan ostamaan alennuksella venäjäksi tekstitettyä Oltermannia - ellei sitä sitten olisi ehditty myydä jo loppuun. Se ei tosin välttämättä virtuaalikokemusta heikentäisi. 

Lisää autenttisuutta virtuaaliristeilyihin saataisiin siitä, jos viinin myynti sallittaisiin ruokakaupoissa. Perussuomalaisethan ovat jo ilmoittaneet vaativansa viinejä ruokakauppoihin. Kenties tästä saadaan vaaliteema ensi kevään eduskuntavaaleihin. Uskaltaisikohan yksikään puolue, Kristillisdemokraatteja lukuunottamatta, vastustaa tätä uusjytkyn pelossa ennen vaaleja? Parhaimmillaan uusi eduskunta voisi ajoittaa alkoholilain muutoksen siten, että viinit saadaan ruokakauppoihin vuonna 2019 eli tasan 50 vuotta keskioluen myynnin vapautumisen jälkeen. Sitten saataisiin se viimeinenkin puuttuva palvelu tänne Vuokattiin. Mikäli nyt Suomi olisi valmis näin nopeatempoisiin alkoholipolitiikan muutoksiin.

Kielletyt sanat

Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Wittgensteinin varhaiskauden Loogis-filosofisen tutkielman mukaan kielen mielekkäät lauseet ovat maailman asiantilojen kuvia. Kommunikointiongelmia syntyy silloin, kun kieltä käytetään väärin yrittämällä kuvata sellaista, mitä ei voi kuvata. Esimerkiksi etiikasta tai estetiikasta puhuminen olisi mahdotonta, sillä niistä ei voi puhua sekaannuksista vapaalla kielellä.

Sen sijaan Suomen perustuslain 2. luvussa säädettyjen perusoikeuksien 12§ määrittelee meillä jokaisella olevan sananvapauden. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Eli perustuslain mukaan meillä on oikeus puhua myös niistä asioista, joista ei voi puhua sekaannuksista vapaalla kielellä. Tämän ainakin keltainen lehdistö näyttäisi sisäistäneen mainiosti etusivun uutisotsikoita muotoillessaan. Ja onkohan maassamme enää muunväristä lehdistöä jäljellä?

Viime viikonlopun levinnein uutissekaannus syntyi lehtiotsikosta, joka kertoi Aluehallintoviraston kieltäneen v-sanan käytön yksityisissä blogeissa. Tästä sai alkunsa sosiaalisessa mediassa vilkkaasti levinnyt kansanliike, jossa toistettiin sitä kiellettyä v-sanaa protestina virkamiesten päätökselle. Mikäli joku sattui lukemaan lehtiartikkelia hieman pidemmälle, niin saattoi huomata v-sanan käytön olevan kielletty yksityisissä blogeissa vain silloin, kun se liittyy Helsingissä järjestettävään O- & v-expoon. Ja syynähän kieltoon oli blogien tulkinta väkevien a-juomien mainonnaksi, joka on ollut jo pitkän aikaa a-laissa kielletty. Eli käytännössä virkamies toteutti voimassaolevaa lainsäädäntöä, jonka mielekkyyden arviointia hän ei asemansa puolesta voine tehdä.

Vaan eivätpä nämä liene ainoita viime viikkojen aikana julkisuudessa kiellettyjä sanoja. Turvallisuuspolitiikkaamme liittyen minulle on jäänyt hyvinkin epäselväksi, onko ulkopoliittisesti korrektia käyttää julkisessa keskustelussa N-sanaa. Yksittäisten tahojen julkinen N-sanan käyttöhän on todettu tarpeettomaksi vedoten traditioon, jonka mukaan maamme on historiansa aikana pysynyt aina poliittisesti yhteinäisenä turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä, vaikka sisäpoliittisista asioista onkin voitu välillä kiistellä. Ehkä vielä tätäkin kielletympi on se s-sana, jota eräs entinen ympäristöministeri ja toinenkin nykyinen kirjailija ovat käyttäneet julkisesti kansainvälisissä yhteyksissä.

Julkisuudessa kiellettyjen sanojen listaan ei vielä liene lisätty sitä A-nimistä amerikkalaista yritystä, jota pääministerimme onnistuneesti nimitti Suomen vientiteollisuuden tappajaksi. Ajatushan ei alunperin ollut hänen omansa, mutta ilmeisen mittavaa julkisuutta tuo lausunto on silti saanut aikaan Atlantin takana. Vaikka tähän jotain todenperäisyyttä liittyneekin, niin eipä taida tuon yrityksen tuotteet ainakaan kokonaan paperiteollisuutta korvata. Asian voi jokainen henkilökohtaisesti todeta sillä hetkellä, kun pyyhkimisen aika tulee. Vastaisuudessa kannattaneekin pitäytyä VMP-tyyppisissä lausunnoissa, joita ei tarvitse enää enempää sensuroida. Suo siellä, vetelä täällä, sanoisi tähän tuore ympäristöministeri.

Tonttu

Tunnen taas tänään itseni tontuksi. Yksi minun ja lasteni lempiohjelmista televisiossa on ollut Janin ja Vuokon pieni valtakunta. Tässä animaatiossa kuvataan työteliäiden tonttujen ja huolettomien keijujen rinnakkaiseloa luonnossa. Siinä, missä työteliäät tontut tarttuvat ahkerasti kaikkiin arjen töihin, keijut selviytyvät taikomalla kaikista eteen tulevista arjen haasteista. Tontut arvostavat säntillistä työntekoa, eivätkä enemmin taikomisesta perusta. Sen sijaan keijuilla asetelma on juuri päinvastainen. He eivät halua liata käsiään työnteolla, koska voivat tarpeen tullen hoitaa asiansa taikomalla.

Jokaiseen meistä suomalaisista lienee istutettu lapsena asumaan pieni tonttu. Tämä varmistetaan vielä kansallisessa opetusohjelmassa pitämällä kaikille pakollisina oppiaineina mm. käsityötä ja kotitaloutta. Vain parin sukupolven takana olleen agraariyhteiskunnan perintönä käsillä tekemisen taito on edelleenkin suuressa arvossa, vaikka suomalainen yhteiskunta näyttää jo olevan vahvasti jälkiteollisessa vaiheessa. Tämä lienee syynä sille ihanteelle, jonka mukaan jokaisen miehen tulisi rakentaa itselleen oma talo tai kesämökki. Vähintäänkin kodin remonteista tulisi suoriutua omin käsin. Toki verotuksen kotitalousvähennyksen avulla tähän on yritetty yhteiskunnassamme vaikuttaa, mutta se tonttu elää meissä niin syvällä. Ja jos ei tonttua jostakusta löydykään, niin sitten kaivetaan nopeasti esille keskustelu nuorison uusavuttomuudesta.

Joissakin tilanteissa tonttu pyrkii nousemaan erityisen voimakkaasti esiin. Tällainen kohdalleni hiljattain osunut tilanne on ollut uuden asunnon remontointi ja sinne muutto. Yritin parhaani mukaan toimia keijun tavoin ja taikoa remontin ja muuton niin valmiiksi kuin mahdollista. Silti kaikesta ulkoistuksesta huolimatta jotain kohtia jää aina itse hoidettavaksi ja silloinpa tontulle koitti aika kaivaa työkalunsa esille. Erityisesti päänvaivaa aiheutti tällä kertaa noin 50 vuotta vanha perintövalaisin, johon olin joskus aiemmin kiinnittänyt varsin pitkäikäisen energiansäästölampun. Tuota lamppua ei olisi kannattanut irrottaa, sillä samalla vanhasta perintövalaisimesta murenivat muoviin valetut jengat. Hajonnut osa lähti onnekseni hyvin helposti irti, mutta varsinainen ongelma ilmeni etsiessäni vastaavaa osaa kaikista mahdollisista rautakaupoista ja sähköliikkeistä: tällaista osaa ei enää valmisteta! Ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärsin, mihin voisin tarvita 3D-tulostinta. 

Istun tänään suuren kansainvälisen investointipankin järjestämässä sijoitusseminaarissa Lontoossa. Seminaariesityksiinsä 'kvantit' eli rahoitusmarkkinoihin syvällisesti perehtyneet matemaatikot ovat taikoneet eteemme toinen toistaan hienompia sijoitusstrategioita. Näitä voisi varmaankin sitten ostella räätälöityyn erikoishintaan tarjottuina tuotteina kuin kaupan hyllyltä. Vaikuttaa olevan liiankin helppoa ja vaivatonta - kuin taikatemppu. Siispä tonttu sisälläni heräsi taas kertomaan, että kyllähän suomalaisen miehen pitää pystyä itse moiset sijoitusstrategiat rakentamaan ja testaamaan. Ei tällaisia tuotteita osteta paketissa, jos niitä voi itsekin rakentaa. Ja eihän näihin temppuihin muuten uskota, ellei niitä ole omin pikku kätösin ensin testattu. Ja näin tulen varmaankin ensi viikolla toimistolle palattuani tekemään, mikäli ne nyt vielä viikonlopun jälkeen vaikuttavat järkeviltä ajatuksilta.

Tontut tunnetaan ahkeruudestaan

Syysmuutto

Syys- ja lokakuun vaihde on muuttolintujen vilkkainta muuttoaikaa. Myös lapsiperheellemme koitti aika muuttaa länteen eli Helsingin kantakaupungista Espoon suuntaan. Linnuntietä muuttomatkaa olisi kertynyt noin 500 metriä, mutta yksisuuntaisia katuja pitkin kalusteiden siirtomatka lähes kaksinkertaistui. Vaikka emme muuttaneetkaan raitiovaunureittien kantaman ulkopuolelle, niin postitoimipaikkamme vaihtuminen Punavuoresta Ruoholahteen sai aikaan mielikuvan kantakaupungin ulkopuolelle siirtymisestä.

Olemme kenties ajastamme jäljessä, sillä muuttoliikkeen valtavirran ennustetaan kulkevan tulevaisuudessa täsmälleen toiseen suuntaan eli haja-asutusalueilta taajamiin ja pientaloalueilta kaupunkien keskustoihin. Myös monien lapsiperheiden on uutisoitu muuttaneen palveluiden perässä väljistä omakotitaloista ahtaampiin kaupunkiasuntoihin.  Vastaavasti keskustasta poispäin muuttamisen tulisi kai sitten kasvattaa käytettävissä olevaa asuintilaa. Meille näin ei kuitenkaan näyttänyt käyvän. Asumme edelleenkin Tilastokeskuksen voimassaolevan määritelmän mukaan ahtaasti, sillä perheenjäsentemme lukumäärä ylittää yhdellä asuinhuoneidemme lukumäärän, kun keittiötä ei lasketa asuinhuoneeksi. Helpoiten asumistamme voisi kenties väljentää sillä, että siirtyisin nukkumaan talveksi saunaan ja kesäksi parvekkeelle. Näin jompikumpi voitaisiin aina tilanteen mukaan laskea asuinhuoneeksi, jolloin Tilastokeskuksen määritelmä ahtaasti asumisesta ei enää kohdaltamme täyttyisi.

Siinä missä asukkaiden muuttoliike kaupunkien keskustoja kohti kasvaa, niin liikehuoneistoilla suunta näyttää olevan juuri vastakkainen. Varsin moni Helsingin keskustakortteleiden kivijaloissa toiminut liikehuoneisto on laittanut viimeisen vuoden aikana lapun luukulle eikä uusia liikkeitä ole avattu samaan tahtiin. Myös vanhalta kotikadultamme on lyhyen ajan sisällä tyhjentynyt usea kivijalkaliike. Jopa vastapäätämme sijainneen itsepalveluhotellin omistava ketjukin on ilmoittanut hiljattain hakeutuvansa yrityssaneeraukseen. Tämä on tosin varsin erikoista, sillä hotelli vaikutti olevan jatkuvasti täynnä. Samanaikaisesti myös muutama vanha naapurimmekin on ollut jättämässä huoneistonsa, joten keskustassa sijaitseva kotikorttelimme tuntui autioituvan vauhdilla. Autioitumisen nopea tahti sai myös nelivuotiaan esikoiseni ihmettelemään, että kasvaakohan näiden tyhjien talojen tilalle sitten metsää, kun olemme muuttaneet pois. Hetken mietittyäni vastasin niin varmaankin käyvän, mutta kyllä siihen kestää vielä jonkin aikaa.

Eniten kaupungin keskustasta loittoneminen on tuntunut joidenkin palveluiden saatavuuden heikkenemisenä. Esimerkiksi talomme alakerrassa ei ole enää iltamyöhään auki olevaa ruokakauppaa, joten joudumme käyttämään omaa jääkaappiamme kylmätavaroiden säilyttämiseen. Myös välittömän kävelyetäisyyden päässä olevien take away -ravintoloiden tarjonta on supistunut hieman, mikä tarkoittanee tihentyneitä ruoanlaittovuoroja. Suurin menetys lienee kuitenkin se entisen asuntomme vastapäätä ollut itsepalveluhotelli, joka tarjosi meille ilmaista aikuisviihdettä harva se ilta ‒ halusimme sitä seurata tai emme. Toisinaan aikuisviihde jatkui vielä aamullakin, joten lastenhuoneessa oli syytä pitää ikkunaverhot kiinni varsinkin viikonloppuaamuisin. Koska emme halunneet korvata tätä menetystä hankkimalla televisioomme maksullisia viihdekanavia, niin päätimme sitten poistaa lapsiltammekin maksulliset lastenkanavat ‒ pelkästään tasa-arvoisen kohtelun varmistamiseksi.

Kurjet muuttavat talveksi etelään

Itsenäistymishaluja

Skotlantilaiset äänestävät torstaina maansa itsenäisyydestä, mikä tarkoittaisi toteutuessaan irrottautumista yli 300 vuotta kestäneestä Iso-Britannian vallasta. Iso-Britannia on ilmoittanut sallivansa äänestyksen, vaikka ei erityisemmin Skotlannin itsenäistymistä kannatakaan. Historiassa alusmaiden irrottautuminen emämaastaan on tyypillisesti tapahtunut silloin, kun emämaa on heikoimmillaan joko tilapäisesti tai sitten pysyvästi. Näin se taisi tapahtua Suomen ja Baltian itsenäistyminenkin. Skotlannin tapauksessa on vaikea nähdä emämaan olevan ainakaan taloudellisesti heikko tällä hetkellä ‒ varsinkin verrattaessa sitä moniin muihin Euroopan maihin. Mutta lienee Brittiläinen imperiumi ollut joskus aikojen saatossa nykyistä vahvempikin. Kenties Britannian suurin pelko onkin vanhan suurvalta-aseman mureneminen ja vaikutusvallan väheneminen kansainvälisissä organisaatioissa.

Miten itsenäinen Skotlanti sitten pärjäisi ilman emämaansa tukea? Nykyisten öljyvarantojensa ehtyessä maan julkisen talouden alijäämä lähentynee nykytahdilla euroalueen kriisimaiden huipputasoja. Toisaalta yleisesti kitsaina pidetyt skotit saattavat ehkä uskoa voivansa kiristää julkista talouttaan heti, kunhan vain tuhlailevista briteistä on päästy eroon. Sen jälkeen on vain keksittävä öljyn tilalle jotain muita vientituotteita viskin ja lohen lisäksi. Joku aika sitten eräässä verkkokaupassa markkinoitiin lordin tai ladyn arvonimeä, jonka saisi käyttöönsä ostamalla Skotlannista neliöjalan kokoisen maapalan. Vastaavanlaista mainoskampanjaa on käyttänyt myös eräs viskitislaamo lupaamalla rekisteröityneille viskinystävilleen pienen maapalan tislaamon turvemailta. Tällä tavallahan skotit voisivat korvata mustan kullan myynnistä saamansa vientitulot. Myydään asukaslukuunsa nähden verrattain laajasta maa-alasta pieniä palasia ulkomaalaisille ja annetaan kylkiäisenä arvonimiä, viskiä tai vaikkapa käsityönä valmistettuja kilttejä ja säkkipillejä. Ja samat maapalathan voinee myydä huoletta useampaan kertaan, sillä harva neliöjalan kokoisen maapalan ostaja tulee tarkastamaan tiluksiaan paikan päälle, ainakaan samanaikaisesti.

Skotlannin itsenäistymisäänestys on herättänyt keskustelua myös muutamien Suomen maakuntien itsenäistymishaluista. Ainakin Ahvenanmaan innokkuutta itsenäistymiseen on arvuuteltu ja onpa kyselty jopa Lapinkin halukkuutta irrottautua eteläisemmästä Suomesta. Veikkaanpa kuitenkin, että Ahvenanmaa olisi jo ehtinyt irrottautua Manner-Suomesta, mikäli se olisi sitä tosiasiassa halunnut. Sen sijaan suurempi kohu saataisiin aikaan siitä, jos savolaiset keksisivät äänestää maakuntansa itsenäiseksi Skotlannin innoittamana. Savohan täyttäisi itsenäisen kansallisvaltion tuntomerkit miltei Ahvenanmaatakin paremmin. Sillä on selkeästi oman identiteettinsä omaava kansa sekä oma kieli, jota ei ole Ahvenanmaan tapaan naapurimaasta lainattu. Oma hallintokaupunki päämajoineen on jo valmiina ja talouselämän sekä kulttuurin keskus yliopistoineen toisaalla. Löytyypä korkeakulttuurinnälkäisille kansalaisille oma oopperatalokin tai pikemminkin -linna.

Olisiko Savolla sitten taloudellisia edellytyksiä itsenäisyyteen? Uitetun puutavaran kysyntä tuskin riittää koko maakunnan vientitarpeita kattamaan, vaikka sitä paikattaisiin vielä kalakukoilla ja lörtsyilläkin. Sen sijaan savolaiset voisivat ottaa opikseen skoteilta ja kaupata neliömetrin mittaisen vesialueen kattavia kalastusoikeuksia ulkopuolisille. Neliömetrin alueelle mahtuisi kesäaikaan mainiosti yksi katiska ja se riittäisi talvioloissakin pilkkimiseen. Verkkokalastukseen ala ei riitä, mutta sehän on jo muutenkin norppavesillä kiellettyä lähes koko kalastuskauden ajan. Loppu onkin sitten vain markkinointia ja viehkeiden mielikuvien luomista norpanviiksisistä auringonnousun pilkkijöistä. Oikeastaan Savo voisi muistuttaakin mielikuviltaan juuri itsenäisyydestään äänestävää Skotlantia. Ja kummankaan itsenäistymisessä ei näytä olevan taloudellisesti järkeä. Mutta eipä äänestyspäätöksiä järkiperustein juuri tehdäkään.

Yksisarvinen on Skotlannin kansalliseläin

Tilitys

Jouduin viime viikolla huijausyrityksen kohteeksi. Kotioloissa tätä toki tapahtuu lapsiperheessämme lähes päivittäin, mutta siihen olen jo oppinut varautumaan. Tällä kertaa huijausyritys tuli kuitenkin perheemme ulkopuolelta ja oli tavanomaista taitavammin toteutettu. Sain hyvin aidon näköisen sähköposti-ilmoituksen verkkokaupasta tekemästäni hankinnasta ja mukana tuli linkki, josta tilauksen olisi voinut perua antamalla lähettäjälle luottokorttini tiedot. Hetken aikaa laskeskelin todennäköisyyttä sille, että joku alle kouluikäisistä lapsistani olisi onnistunut vahingossa kirjautumaan verkkokauppaan tunnuksillani. Tässä vaiheessa hälytyskellot alkoivat kuitenkin piristä pääni sisällä.

Muutamaa viikkoa aiemmin sain huijausviestejä myös parilta kotimaiselta pankilta. Viesteissä kerrottiin tilitietojeni vanhentuneen ja vaadittiin pikaisia toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Jännittävintä tässä oli se, että minulla ei ollut tiliä kummassakaan viestin lähettäneessä pankissa. Lisäksi suomenkieliseen viestiin oli jäänyt useita hupaisia kielioppivirheitä, joten tätä huijausyritystä ei voinut parhaalla tahdollakaan ottaa vakavasti. Suomenkielen outoudesta ja kieliopin hankaluudesta on siis huomattava hyöty tietoturva-asioissa. Vaikka kotimaisten pankkien tietoturva onkin tähän asti kestänyt suhteellisen hyvin erilaisia verkkohyökkäyksiä, lienee avainlukulistoihin pohjautuvien tunnistusjärjestelmien kiertäminen hakkereille vain ajan kysymys.

Viime viikolla tapahtui jotain muutakin erikoista, sillä Euroopan keskuspankki laski jo valmiiksi matalalla olevia ohjaus- ja talletuskorkojaan 10 korkopisteellä. Tämän seurauksena lyhyet euriborkorot kääntyivät negatiivisiksi ensimmäistä kertaa koko historiansa aikana. Pankkien välisillä lainamarkkinoilla tallettaja joutuu siis maksamaan korkoa siitä, että joku toinen pankki ottaa siltä lyhytaikaisen talletuksen vastaan. Ja talletuksesta keskuspankkiin, siitä sitä korkoa saa vasta maksaakin. 

Negatiivisten korkojen aikakaudella yksityishenkilötkin joutuvat pian maksamaan pankille korkoa siitä, että pitävät varojaan pankkitilillä. Mitä enemmän varojaan pankkitilillä makuuttaa, niin sitä enemmän pankki saa periä korkoa. Vai olisivatko pankit niin ovelia, että perisivät asiakkailta korot erilaisten palvelumaksujen muodossa? Joka tapauksessa paras keino välttyä tältä on kuluttaa kaikki varansa sitä mukaa, kun niitä saa hankittua - ja pitää pankkitilin saldo jatkuvasti miinuksella. Kun korkotaso on negatiivinen, niin pankinhan tulisi maksaa positiivista korkoa negatiiviselle saldolle. Tällöin voisi samalla välttyä myös mahdollisilta pankkitileihin kohdistuvilta verkkohyökkäyksiltä, kun tilillä ei olisi mitään tyhjennettävää. Parhaimmassa tapauksessa tilejä tyhjentävä algoritmi voisi jopa nollata negatiivisen tilisaldon.

Jos nyt jostain syystä haluaisi säästää pahan päivän varalle, niin edullisinta olisi tallettaa varansa patjan alle tai jopa sisään. Kannattavuutensa kanssa kamppailevat huonekaluliikkeet voisivat laajentaa toimintaansa sijoitustuotteisiin myymällä asiakkailleen valmiiksi seteleillä täytettyjä patjoja. Vastaavasti keskuspankin ylielvyttävän rahapolitiikan aiheuttaman inflaatioriskin suojaksi voisi myydä kultapölyllä täytettyjä tyynyjä. Kaksivuotias tyttäreni lienee jo oivaltanut tämän, sillä hän haluaa pitää saamiaan kolikoita tyynynsä alla. Tai sitten hän vain odottaa hammaskeijun käyvän jonain yönä vaihtamassa kolikot reaaliomaisuuteen kuten esimerkiksi norsun tai vielä mieluummin dinosauruksen hampaisiin. 

Euroopan keskuspankin päärakennus Frankfurtissa

Liittolaisia

Suomi allekirjoitti tänään isäntämaasopimuksen Sotilasliitto Naton kanssa. Sopimuksen perusteella Naton joukot voisivat harjoitella Suomen alueella ja sitä voitaisiin käyttää sotilasliiton operaatioissa myös kriisin aikana. Tästä sopimuksesta lienee kuitenkin jäänyt hieman epäselväksi, kumpi osapuoli tässä on isäntämaa ja kumpi renki.

Kaikista Naton lähentymispyrkimyksistä huolimatta Viron ulkoministeri on arvostellut Suomen tähän asti toteutettua liittoutumattomuuspolitiikkaa aivan liian toiveikkaaksi. Täällä kun ei aina olla oltu ensimmäisenä vaatimassa nopeita ratkaisuja Venäjään kohdistuvien talouspakotteiden asettamisessa, vaan on pikemminkin korostettu läheisiä neuvottelusuhteita Venäjän kanssa. Vaikka lähentymisyrityksemme Natoon nähtäisiinkin Suomenlahden eteläpuolella positiivisena asiana, niin näin ei välttämättä ole lahden kaikilla puolilla. Tästä syystä Suomen olisi hyvä kartoittaa muitakin liittoutumisvaihtoehtoja ja niihin sisältyviä etuja ja haittoja.

Yhtenä vaihtoehtona voisi olla ylimääräisellä kansanäänestyksellä tehty päätös liittymisestä Venäjän liittovaltioon omana autonomisena tasavaltana. Tällöin pääsisimme samalla helposti eroon runsaasti valuvikoja sisältävästä Euroopan valuuttaunionista kaikkine velan takauksineen ja muine vastuineen. Oma markka ja keskuspankki mahdollistaisivat jälleen vientiä elvyttävän talouspolitiikan ja tuotteita voitaisiin suunnata entiseen tapaan idän markkinoille. Toki Suomen luottokelpoisuus voisi tämän prosessin tuloksena hieman laskea, mutta se lienee edessä joka tapauksessa nykyiselläkin menolla. Ja kansalaisten arvomaailmaa tulisi kenties virittää hieman nykyistä konservatiivisemmaksi. Lisäetuna voisimme kuitenkin vielä neuvotella Karjalan ja Petsamon liittämisestä takaisin ja ehkäpä Viipurikin voisi olla hyvillä neuvottelusuhteillamme saatavissa.

Toisena vaihtoehtona voisi olla liittolaisten etsiminen muista lähinaapureistamme. Voisimme esimerkiksi julistaa sodan öljyvarainnoillaan rikastuneelle Norjalle ja tämän jälkeen antautua välittömästi. Ainoana ehtona antautumiselle olisi maamme liittäminen Norjaan, ainakin taloudellisesti. Tämä vaihtoehto veisi Suomen kuitenkin taas lähemmäksi Natoa. Samaa voisi toki kokeilla sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsinkin kanssa, mutta tällöin vaarana voi olla se, että ruotsalaiset ehtivät antautua meitä nopeammin.

Ehdottomasti mielenkiintoisin vaihtoehto olisi liittää koko Manner-Suomi Ahvenanmaan autonomiseen maakuntaan. Ahvenanmaahan on demilitarisoituna alueena sotilaallisesti liittoutumaton ja lisäksi se on erityislainsäädännön ansiosta Euroopan Unionin ulkopuolella. Suur-Ahvenanmaahan liittyessämme voisimme siis säilyttää puolueettomuutemme ja lisäksi irrota EU:sta ja valuuttaunionista kaikkine valuvikoineen. Koko maakunnasta voitaisiin vielä tehdä peliteollisuuteen ja -kasinoihin erikoistunut veroparatiisi, jossa Itämeren ympäristön varakkaampi väki voisi käydä viettämässä kulutusjuhliaan. Lisäksi kannattaa muistaa, että ahvenanmaalaiset ovat huomattavasti muita suomalaisia onnellisempia ja elävätkin pidempään. 

Karjalan vaakuna kuvaa lännen ja idän taistelua

Ampiaiselämää

Sateinen syyskesän sää lienee tullut jäädäkseen. Ennätyspitkät helteet ovat tältä vuodelta taakse mennyttä aikaa. Yksi lämpimän heinäkuun seurauksista lienee se, että ampiaiset ovat olleet loppukesästä erityisen aggressiivisia. Kerrotaan, että kuningattaret ovat jättäneet pesänsä normaalia aikaisemmin, minkä johdosta pesän työläiset ovat jääneet käytännössä työttömiksi. Vanhan kuningattaren lähdettyä pesän hierarkia romahtaa ja aiemmin hyvin palvelleet työläiset joutuvat anarkian valtaan. Kuhnurit tosin viettävät edelleenkin makoisia, mutta vähiin käyviä päiviään.

Vastaavanlainen tilanne lienee ollut käynnissä muutamissa Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan maissa vuoden 2011 arabikevään jälkeen. Työskentelymahdollisuuksiinsa tyytymättömät työläiset ovat häätäneet omat kuningattarensa pesistään ja vanhat hierarkiat ovat romahtaneet. Tämä on ajanut erityisesti toimettomat nuoret miehet kaduille purkamaan aggressiotaan anarkisoituneiden ampiaisten tavoin. Pesäyhteisöihin syntyneet valtatyhjiöt suorastaan huutavat paikalle uutta kuningatarta palauttamaan vanhat tai vanhankaltaiset hierarkiat paikoilleen. Pääasia, ettei pesän rakenne vain muutu. 

Toista ovat nykypäivän valtatyhjiöt länsieurooppalaisissa hyvinvointivaltioissa. Lieneekö hyvinvointivaltio tehnyt yli satavuotisen kehityksensä aikana kapinoivista työläisjoukoista kuhnureita, jotka ovat enimmäkseen tyytyväisiä makoisiin päiviinsä? Jos vihaisille nuorille miehille ei riitä mitään mielekästä tekemistä, niin toimiva hyvinvointiyhteiskunta pitää heidät edes poissa mellakoimasta kaduilla - ainakin päiväsaikaan. Toimivan sosiaalipolitiikan vahvuus näkyykin siinä, että aikaisemmin aggressiiviset toimettomat työläiset voidaan muuntaa tyytyväisiksi ja passiivisiksi kuhnureiksi. Uutena keinona tämän prosessin ylläpitämiseen voisi olla amerikkalaisen Foreign Affairs -lehden julkaisema ehdotus, jonka mukaan keskuspankkien kannattaisi jakaa ilmaista rahaa suoraan kansalaisille. Kansantalouden kehityksen kannalta paras lopputulos voitaisiin lehden mukaan saavuttaa, jos käteistä jaettaisiin niille kotitalouksille, jotka kuuluvat tuloilla mitattuna alimpaan 80 prosenttiin. Ei tuo osa kansalaisista lähtisi tällaisen operaation jälkeen ainakaan heti kadulle kapinoimaan.

Sateiden ja kylmempien säiden alkamisessa on hyvätkin puolensa. Ainakin ne näyttävät rauhoittaneen ne aiemmin aggressiiviset ampiaiset. Toimisivatkohan samanlaiset keinot Lähi-Idän lämminveristen ihmisryhmienkin tyynnyttämiseen? Olisikohan kuuma ilmanala ollut omalta osaltaan nostamassa paikallisten nuorten miesten sappea lähelle kiehumispistettä? Jaksaisivatkohan vielä yhtä paljon haastaa riitaa ja sotia, jos tulisi kaatamalla kylmää vettä niskaan päivästä toiseen? Tätä kannattaisi ainakin kokeilla. Länsimaat voisivat ilmatulitusten sijaan toimittaa suurilla kuljetuskoneilla fundamentalisteille kylmää vettä niskaan. Suomikin voisi sitten osallistua tällaiseen rauhanoperaatioon toimittamalla kuljetuskoneisiin kylmää vettä, sillä sitähän suoperäisessä maassamme riittää.

Vespula Vulgaris on kansanampiainen

Brändin voima

Vietän kolmatta päivää äityisvapaan jälkeisen isyysvapaan ensimmäistä puoliskoa. Aikaisemmin tätä vaihetta kutsuttiin isäkuukaudeksi. Nimi oli siinä mielessä harhaanjohtava, että osion pituus on kuusi viikkoa ja kuukauteen on vaikea saada mahtumaan kuutta viikkoa. Tosin välillä lasten kanssa kuukaudet voivat tuntua pidemmiltäkin. Yleisessä kielenkäytössä kaikki aiheeseen liittyvät vapaat kulkevat yksinkertaisesti isyysloman nimellä. Tämä on puolestaan vielä harhaanjohtavampaa, sillä mistään lomasta ei ole kysymys. Eipä kyllä oikeastaan vapaastakaan, jos tätä kriittisesti vertaa toimistotyöläisen rauhallisiin työpäiviin. Joku aika sitten työterveydenhuoltoni järjesti pari vuorokautta kestäneen stressimittauksen osoittaakseen, että rentoudun parhaiten työpaikalla. En tosin tiedä, oliko stressimittauksen tuloksen tarkoitus olla tuo.

Kela on palveluidensa ohella brändännyt myös omaa nimeänsä piilottaen vanhan Kansaneläkelaitos-nimikkeen. Kelan tarjoamaa laajaa kansallisen sosiaaliturvan kenttää kuvaisi paremmin nimi Sola. Kansaneläkkeethän ovat enää pieni osa sosiaalivakuutuusjärjestelmäämme ja ne saattavat jopa nimikkeenä poistua jollakin tulevista eläkeneuvottelukierroksista. Kelan brändäys on pientä verrattuna muutamaan muuhun yhteiskuntamme infrastruktuurin ylläpitäjään, jotka ovat onnistuneet brändäämään nimensä täysin tunnistamattomiksi. Kaikista parhaimman suorituksen lienee tehnyt Itella, joka ilmoitti tänään alkuperäistävänsä nimensä takaisin Postiksi. Onneksi Itellan nimikokeilu jäi sen verran lyhyeksi, ettei mitääntarkoittamaton itella-sana ehtinyt korvaamaan posti-sanaa yleiskielessä. Muutoin olisimme saaneet nauttia elokuvasuomennoksista tyyliin "Itellan toimihenkilö soittaa aina kahdesti" tai "L'itellino".

Uudelleenbrändäystä voisi kokeilla lääkkeeksi myös Suomen valtiontalouden kestävyysongelmiin. Hyvällä brändillä saataisiin vienti vetämään ja kansalaisten olisi mukavampi maksella verojansa hyvin brändättyyn valtioon. Tätä ei tietääkseni Himasen työryhmän loppuraporttikaan suoranaisesti ehdottanut. Uuden nimen valinnassa tulisi huomioida sen sopivuus kaikille kansanryhmille ja nimen tulisi olla tarpeeksi helppo lausua takamaillakin. Joitakin nimivaihtoehtoja, kuten "Tanasia" tai "Nukki", tulisi välttää niin kauan, kun virallisissa yhteyksissä käytetään termiä EU-Suomi. Sen sijaan nimen alkuperäistäminen esim. Suomen Suurruhtinaskunnaksi ei sopine euroskeptikoillekaan.

Toisinaan nimen uudelleenbrändäykseen liittyy epäilyksiä konspiraatiosta (=salaliitto uudelleenbrändättynä). Tällainen tapaus on epäilemättä muutama vuosi sitten tapahtunut Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyminen uudeksi Aalto-yliopistoksi. Yhdistyneen yliopiston kampustahan rakennetaan pala palalta Otaniemeen, jonne myös kauppatietelijät ja taiteilijat aikanaan loppusijoitetaan. Näin Otaniemi imaisee syleilyynsä kaupallisen ja taideteollisen koulutuksen ja muuntaa vähitellen kaiken väen teekkareiksi ja insinööreiksi. Viimeisenä vaiheena on yliopiston nimen palauttaminen ainoaksi oikeaksi Teknilliseksi korkeakouluksi. Tämä konspiraatioteoria lienee jo ollut tiedossa vanhoilla ylioppilaskunta-aktiiveilla heidän laittaessaan alulle edelleenkin oikeusistuimia työllistävän omaisuusriidan.

Cognacin alueen brändyt on brändätty konjakeiksi

Rapula

Ihminen ei opi. Osallistuin eilen kansainvälisen investointipankin tarjoamalle rapuillalliselle vain huomatakseni jälleen kerran sen, että ravuissa on hyvin vähän syötävää. Eipä siis ihme, että keskiajan luostareissa ravut olivat paastonajan ruokaa. Paastopäivinähän lihan syönti oli kiellettyä, joten munkit keksivät täydentää kasvisruokavaliotaan jokiravuilla. Ja rapuhan ei ole lihaa vaan rapua. Antiikin aikana rapujen puolestaan uskottiin helpottavan näivetystautiin. Jälkeenpäin tarkasteltuna eilistä rapuillallista ei tosin voi luokitella paastoateriaksi sen enempää kuin näivetystaudin ehkäisyksikään. Yhtenä syynä siihen lienee se, että kaloripitoisten juomien tarjonta ylitti tilavuusmitalla tarkasteltuna moninkertaisesti tarjolla olevan ruoan määrän.

Kansainvälisen investointipankin järjestämässä rapuillallisessa oli myös se erikoisuus, että kommunikointi isäntien kanssa tuli suorittaa ulkomaankielellä. Sen sijaan tarjoileva henkilökunta tuntui osaavan sujuvasti molempia kotimaisia. Toista kotimaistahan ei lasketa tässä yhteydessä isäntien kanssa seurusteluun soveltuvaksi ulkomaankieleksi, vaikka sillä laulettiinkin varsin sujuvasti kielitaustasta riippumatta. Muutama viikko sitten Helsingissä uutisoitiin olevan paljon sellaisia ravintoloita, joissa edes tarjoilijat eivät puhu eivätkä ymmärrä kumpaakaan kotimaisista kielistä. Suurta osaa kansasta tämä asia tuntui jossain määrin häiritsevän riippumatta siitä, onko ruoka tai palvelu muutoin hyvää. Henkilökohtaisesti pidän häiritsevämpänä sitä, jos Pohjois-Euroopan ulkopuolella törmää sellaiseen ravintolaan, jossa on suomenkielelle käännetyt ruokalistat. Näistä käännöksistä ruokalajien tunnistaminen voi olla välillä hyvinkin vaivalloista. Eri ruokalajeista otetut valokuvatkaan eivät tällaisissa ravintoloissa aina helpota ruokien tunnistamista saatikka niiden valintaa.

Ruoka-annosten pienuus vaikuttaa olevan Helsingissä jonkinlainen hyvän ravintolan tunnusmerkki. Parhaimmillaan ruoka-annokset ovat tehty yhdistämällä ihan tavallisia kotimaisia ruoka-aineksia siten, että lopputuloksena on ylihintainen yhden ruokalusikallisen kokoinen läjä uudelleen brändättyä perinneruokaa. Kotioloissa moisia annoksia ei voisi sosiaaliviranomaisten pelossa antaa edes lapsille. Viimeksi tällaisessa ravintolassa lounastettuamme insinööripitoinen seurueemme siirtyi hyvin pian läheiseen hampurilaisravintolaan.

Maailmanpoliittinen tilanne on johtanut siihen, että Venäjä on päättänyt lopettaa kaiken ruoan tuonnin Suomesta ja muualta Euroopasta. Tämän seurauksena noin 400 miljoonan euron arvoinen ruokamäärä jää vuositasolla Venäjälle viemättä. Tässä kotimaisilla lähiruokaan erikoistuneilla ravintoloilla olisikin nyt oiva tilaisuus ostaa hieman enemmän näitä kotimaisia ruoka-aineksia ja kasvattaa tarjottavien ruoka-annostensa kokoa. Tällöin kotimainen elintarviketeollisuus voisi korvata ainakin osan toteutumattomasta viennistään kasvaneella kotimaisella kysynnällä ja Venäjä voisi rauhassa keskittyä omaan ruoan tuotantoonsa. Ja ravintoloiden asiakkaat olisivat tyytyväisiä saadessaan viimeinkin kunnollisen kokoisia ruoka-annoksia. 

Hän

Kaksivuotias tyttäreni halusi pukea tänään päälleen vaaleanpunaisen mekon, aivan kuten kaikkina muinakin aamuina tätä ennen. Yritin ehdottaa hänelle, että tänään olisi sinisen mekon vuoro. Muutoin kävisi niin, että vaaleanpunaiset mekot kuluvat käytössä nopeasti loppuun ja vastaavasti siniset jäisivät käyttämättöminä komeroon. Tämä puolestaan lisäisi merkittävästi vaaleanpunaisten mekkojen kysyntää sinisten kustannuksella. Veleanpunaisten mekkojen tuottajat saisivat tästä ylimääräisestä kysynnän kasvusta ansiotonta hyötyä voidessaan nostaa mekkojen ulosmyyntihintoja, kun taas sinisten mekkojen tuottajat olisivat ongelmissa kysynnän ja hintojen pudotessa. Tästä syystä erivärisille mekoille tulisi asettaa käyttökiintiöt, ettei siis epänormaali kysyntä vääristäisi mekkomarkkinoita. Tyttäreni ei ollut tästä asiasta kovinkaan vakuuttunut ja halusi edelleenkin pukea ylleen vaaleanpunaisen mekon.

Kiintiöt ovat aiheuttaneet tänä kesänä huolta myös EU-komission puheenjohtajalle. Komissaareiksi on ollut toistaiseksi ehdolla vain kolme naista, vaikka puheenjohtaja on vaatinut uuteen komissioon vähintään yhdeksää naispuolista komissaaria. Kiintiöillä voi siis olla vielä merkitystä raskaampien komissaarisalkkujen jaossa. Sen sijaan unkarilaisille oikeistopopulisteille omaa kiintiöpaikkaa ei ole komissiosta nähtävästi varattu. 

Tasa-arvon mallimaassa Ruotsissa on tällä viikolla päästy tasa-arvoasioissa jälleen entistä pidemmälle. Ruotsin akatemia on päättänyt ottaa sukupuolineutraalin hen-pronominin sanakirjansa seuraavaan painokseen. Tässä välissä lienee syytä muistuttaa, että sukupuolineutraali hän-pronomini on ollut Suomessa käytössä jo vuosisatoja. Ja naisten äänioikeuskin annettiin ensimmäisten maiden joukossa maailmassa. Suomea ennen äänioikeuden naisille ehtivät antaa Uusi Seelanti ja Australia, joka sittemmin hyväksyi kolmannen määrittelemättömän sukupuolen olemassaolon. Tosin käsitteenä sukupuolineutraali sukupuoli vaikuttaa lähinnä paradoksilta: miten voi olla olemassa sukupuoli, jolla ei ole sukupuolta? Ja millä tavalla hallitusten sukupuolikiintiöt tulisi sitten tulevaisuudessa jakaa, jotta kaikki osapuolet tulisivat tasapuolisesti kohdelluiksi?

Erilaisten kiintiöiden vastakohta lienee nimetön työnhaku, jossa ei etukäteen tiedetä mihin kiintiöön työnhakija mahdollisesti kuuluisi. Helsingin kaupunki on kokeillut nimetöntä työnhakua, jossa hakemukset lähetetään ilman henkilötietoja ja hakijoiden henkilöllisyys paljastuu vasta työhaastattelussa. Oikeastaan tasapuolisen kohtelun varmistaminen vaatisi sen, että myös työhaastattelu suoritettaisiin nimettömästi verhon takaa, mielellään puheääni muunnettuna. Kuka sitten tuleekaan valituksi, hän joutuu todennäköisesti neljän kuukauden koeajalle. Edelleen tasapuolisen kohtelun takaamiseksi henkilöllisyyden paljastamista kannattaisi lykätä aina koeajan loppuun asti, jos sitä nyt kannattaisi paljastaa vielä sittenkään. Ulkonäön kun väitetään tutkimustenkin mukaan vaikuttavan työntekijän asemaan ja kohteluun työpaikoilla. Tässä mielessä arabimaissa käytetty burka voisi osoittautua työelämässä varsin käytännölliseksi - kunhan sitä käyttäisivät tasapuolisesti kaikki mahdolliset sukupuolet.

Sinfoniaorkestereiden soittajakiintiöiden täytössä nimetöntä työnhakua on toteutettu jo vuosikausia. Verhon takaa suoritettua koesoittoa arvioi raati, joka ei näe hakijaa ja joutuu siis tekemään valinnan pelkästään kuulemansa perusteella. Raadin tulee vähintäänkin tunnistaa hakijan soitin kuulokuvansa pohjalta, jotta avoinna olevaan kiintiöön tulisi valittua oikean soittimen taitaja. Sen sijaan kapellimestareiden valinnassa ei kiintiöitä täytetä yhtä tasapuolisesti, vaan heidät valitaan edelleenkin tunnettujen nimien joukosta. Yleisön kannaltahan kapellimestarin ulkonäkö on konsertissa yhdentekevää, sillä hän seisoo kuitenkin selin yleisöön.