Viime perjantaina vietettiin kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Perheessämme päivä alkoi sillä, että lapsemme yrittivät parhaansa mukaan ottaa oikeudet omiin käsiinsä. Ja laistaa kaikista mahdollisista velvollisuuksistaan - kuten esimerkiksi aamupalasta ja pukemisesta. Tosin tuo aamu ei poikennut heidän suhteen millään tavoin normaalista arkiaamusta.
Sen sijaan omaa aamuani varjosti sukkapulma. Tiedättehän sen tunteen, kun sukkalaatikosta löytyy muutaman pesukierroksen jälkeen vain parittomia sukkia. Puolisoni löysi tuohon ongelmaan varsin käytännöllisen ratkaisun muutama vuosi sitten. Jos ostaa viikonpäivillä nimettyjä viikkosukkia, niin sukkaparien yhdistäminen helpottuu ja parittomien sukkien hävikki pienenee merkittävästi. Tuosta hetkestä lähtien olenkin käyttänyt lähinnä viikonpäivillä nimettyjä sukkia ja siten siirtänyt parittomien sukkien ongelman muiden perheenjäsenten huoleksi.
Vaikka ratkaisu onkin yksinkertaisuudessaan mainio, täysin ongelmaton se ei kuitenkaan ole. Parittomien sukkien määrä sukkalaatikossani on toki vähentynyt, mutta sen sijaan sukkaparien jakautuminen eri viikonpäiville on kaikkea muuta kuin tasaista. Jostain syystä tiistai- ja lauantaisukkien hävikki vaikuttaa olevan huomattavan suurta ja vastaavasti torstaisukkia löytyy sukkalaatikostani yllin kyllin. Mielestäni olen kuitenkin ollut hyvin huolellinen sukkien oikea-aikaisessa käytössä, enkä ainakaan muista menneeni yhtenäkään torstaiaamuna ilman sukkia töihin. Olen toki oppinut ajankulun olevan suhteellista teoreettisessa mielessä, mutta en olisi uskonut suhteellisuusteorian ilmenevän käytännön elämässä viikkosukkien jakauman epäsymmetrisyytenä. Tai sitten joku muu perheestämme käyttää salaa viikkosukkiani.
Sukkien tavoin katoavaisia tuntuvat olevan myös liito-oravat. Talouselämä-lehden mukaan maassamme on monia alueita, joissa karttamerkintöjen mukaan tulisi olla liito-oravia, mutta niitä ei ELY-keskuksen asiantuntijoidenkaan mukaan ole edes lähialueilta löydetty. Jos yksittäinen oravahavainto on päätynyt aikojen saatosssa karttoihin, merkintöjä ei pystytä poistamaan, vaikka havaintoja niistä ei enää alueella olisikaan. Mikäköhän on se oravien etujärjestö, joka on pystynyt pitämään saavutetuista eduista näin hyvin kiinni? Liito-oravien nykyisen kannan väitetään olevan maassamme hyvin vahva. Mikäli kannan arvio pohjautuu kuitenkin perusteettomiin karttamerkintöihin, niin suojelu voi olla hyvinkin perusteltua, mutta aivan muilla alueilla - suhteellista siis sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti