Merkillistä tasa-arvoa

Pian viisi vuotta täyttävä poikani on alkanut kiinnostua liikennemerkeistä. Useimpien liikennemerkkien sanoman voi päätellä suhteellisen helposti merkkien kuvista, mutta aina merkityksen tulkinta ei ole yhtä suoraviivaista. Odotan kuulevani jonain päivänä kysymyksen siitä, miksi suojatiellä on pidettävä aikuisen kädestä kiinni, vaikka suojatietä osoittava liikennemerkki ei tätä millään tavoin indikoi. Ja miksi sitä vastoin kävelytiellä ei tarvitse välttämättä pitää aikuisen kädestä kiinni, vaikka kävelytien liikennemerkissä lapsi pitää selvästikin kiinni aikuisen kädestä? Kuinkakohan tuohon osaisi vastata loogisesti oikein?

Berliinin muurin kaaduttua Itä-Saksassa jalankulkijoiden liikennevaloissa käytetty hattupäinen mies levisi nopeasti myös Saksan läntisiin osavaltioihin. Muutamissa kaupungeissa sympaattisen liikennevalomiehen lisäksi joihinkin liikennevaloihin asennettiin hameeseen pukeutuneita liikennevalonaisia, tarkoituksenaan ilmeisesti korostaa kaupungin päättäjien esimerkillisyyttä tasa-arvopyrkimyksissään. Kenties kaikista pisimmälle tässä tasa-arvokehityksessä on päästy läntisessä Saksassa sijaitsevassa Dortmundin kaupungissa, jossa kaupungin sosiaalidemokraattien ja vihreiden valtuutetut ovat vaatineet, että jokainen rikki mennyt jalankulkijoiden miesliikennevalo pitäisi korvata naisvalolla. Tavoitteena on se, että mies- ja naisliikennevaloja olisi kaupungissa täsmälleen yhtä paljon.

Erikoisen vaatimuksesta tekee se, että sitä on ollut ehdottamassa sekä poliittisesti punaiset että vihreät kaupunginvaltuutetut. Heillä molemmillahan on jo täsmälleen yhtä suuri edustus liikennevalojen lamppujen väreissä. Poliittista erimielisyyttä voi syntyä korkeintaan siitä, tulisiko vihreän valon palaa yhtä kauan kuin punaisen. Sitä vastoin kaikilta muilta poliittisilta tahoilta edustus jalankulkijoiden liikennevaloissa puuttuu kokonaan. Lisäksi vaatimuksessa ei liene otettu kantaa siihen, voisivatko naiset käyttää hattua ja housuja liikennevalomiehen tapaan tai miehet vastaavasti hametta liikennevalonaisen tapaan. Ja menevätköhän näiden sekakäyttäjien suhteelliset osuudet kaupungissa varmasti tasan?

Viime vuonna Saksasta tuli ensimmäinen Euroopan maa, joka salli vauvan sukupuolen määrittämisen syntymätodistuksessa joksikin muuksi kuin tytöksi tai pojaksi. Sukupuolen voi myöhemmässäkin vaiheessa jättää halutessaan määrittämättä, mutta passeihin ja muihin virallisiin asiakirjoihin on edelleen merkittävä sukupuoleksi joko mies tai nainen. Tämä lienee tarpeellista jo pelkästään siitä syystä, ettei Dortmundin punavihreillä kaupunginvaltuutetuilla mene pasmat aivan sekaisin liikennevalojen tasa-arvoisuutta pohtiessa.

Kävelytiellä kädestä pitäminen ei ole pakollista

Sokaistu lumesta

Ruuhkavuosina kolmen alle kouluikäisen lapsen lapsiperheessä oppii nauttimaan pienistä asiosta. Yksi arkipäivän pienistä nautinnoista on kotiin saavuttuaan riisua koko päivän jalassa pidetyt liian tiukat työkengät. Näin voi päivittäin varmistaa nautinnollisen kotiinpaluun pitkän, mutta kiristäviä kenkiä lukuun ottamatta rentouttavan työpäivän jälkeen. Aina tämäkään ei välttämättä toimi. Ja näin juuri kävi viime viikolla, kun kiristävät työkengät riisuttuani jalkasärky ei lakannutkaan.

Suomalaiselle miehelle tyypilliseen tapaan uskoin jalkakivun olevan enemmänkin mielen kuin reaalimaailman ilmiö. Tai ainakin uskoin kivun loppuvan kuin itsestään muutaman päivän kuluessa. Sitä vastoin, vahvasta subjektiivisesta ilmenemismuodostaan huolimatta, jalkakipu osoittautuikin olevan olemukseltaan lähinnä fenomenologinen kipukokemus, jolla oli vastaavuutensa reaalimaailmassa. Vaikka siis koin kohdallani kivun välittömästi vain omana kokemuksenani, niin silti sen aiheuttanut objekti eli turvonnut kipeä jalka oli selkeästi olemassa ja ulkopuolisten havaittavissa. Siispä päätin antaa periksi ja varata ajan lääkärille.

Lääkäreistähän eivät enää edes valvovat viranomaisetkaan tunnu tietävän, ovatko ne oikeita vai niin kutsuttuja valelääkäreitä. Tuskinpa silläkään on loppujen lopuksi merkitystä, sillä lääkärissä käynnillä oli kuitenkin hyvin positiivinen vaikutus jo useamman päivän vaivanneeseen jalkakipuuni. Kipu ei tosin hellittänyt vielä heti lääkärissä käytyäni, mutta tulehdukseeni määrätty reseptilääke tuntui tehoavan jo saman päivän aikana. Saattoihan tuo toki olla lumelääkettäkin - mistähän sitä potilas voisi itse tietää?

Viikko sitten HS uutisoi lääketieteellisestä tutkimuksesta, jonka mukaan lumelääke saisi aikaan todellisia muutoksia aivoissa ja aktivoisi suureksi osaksi samoja neurokemiallisia prosesseja kuin oikea lääke. Tutkimuksen mukaan lumelääkkeen vaikutus voisi siis olla fysikaalista eikä pelkästään potilaan oman mielen tuotosta. Eli lumeilmiössä tapahtuisi todellinen reaalimaailmassa todennettu intentionaalinen kokemus, jonka aiheuttaja on kuitenkin epätosi - vähän kuten vesi, joka muuttuisi uskon kautta juojansa suussa viiniksi.

Lumeilmiötä esiintynee lääketieteen lisäksi myös muilla elämänaloilla. Ensimmäinen mieleeni tuleva sovellus on lumesiivous, jossa asiakas kuvittelee siivojan käyvän kotonaan säännöllisesti, mutta epähuomiossa siivoaakin kotinsa siivouspäivään mennessä itse. Ainakin minulle on käynyt monesti niin, että pelkkä siivouspäivän läheneminen saa tavarat siirtymään lattioilta ja pöydiltä kaappeihin. Ja siivojan käytyä tulee vielä erikseen pintoja pyyhkimällä tarkastettua, onko hän ylipäätänsä käynyt paikalla. Lumesiivouspalveluun tulee ehdottomasti kuulua mahdollisuus reklamoida tekemättömän työn jäljestä.

Toinen, edellistä kenties vielä vahvempi lumeilmiö syntyy sosiaalisessa medissa. Somen käyttäjähän uskoo tyypillisesti olevansa virtuaalisessa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, vaikka tosiasiassa aika kuluu omia nasevia päivityksiä miettiessä ja toisten vastaavia kommentoidessa. Välillä voi tuoda itseään esille julkaisemalla eriskummallisten testien tuloksia tai jakamalla ammatillista perehtymistä, harrastuneisuutta tai perheidylliä korostavia otoksia. Ei tainnut aikoinaan sosiaalinen kanssakäyminen olla reaalimaailmassa ihan tällaista - ainakaan selvinpäin. Vaikka onhan se toki mukavampaa lumettaa somessa kuin somettaa lumessa.

Oikean lääkkeen erottaa lumelääkkeestä pystyviiva

Kansalaistaito

Loka-marraskuun vaihteessa taloyhtiössämme on ollut vaihtoviikot. Viime viikolla kotonamme vaihdettiin tavanomaisempien sukkien ja alushousujen lisäksi myös sisäpihan puoleiset ikkunat ja parvekkeen ovet. Taloyhtiön järjestämä ikkunaremontteihin erikoistunut yritys suoritti ikkunoiden ja ovien vaihdon, mutta asukkaiden vastuulle jäi sälekaihtimien poisto ja mahdollinen asennus uusiin ikkunoihin. Asiaa sen enempää miettimättä varasin aikaa ja työkaluja sälekaihtimien irrotukseen ja selvisinkin tästä tehtävästä reilussa tunnissa. Sen sijaan sälekaihtimet irrotettuani ymmärsin, että niiden asentamisesta uusiin ikkunoihin en ehkä selviäisi. Tai ainakin jälki olisi sen verran heikkolaatuista, että en tuota operaatiota lähtisi itse tekemään.

Mitenköhän naapurini ovat tuosta asiasta suoriutuneet vai kuuluukohan sälekaihtimien irrotus ja asennus kansalaistaitoihin? Vai riittäisiköhän vain se, että ne osaa irrottaa? Kansalaistaitohan oli vielä 1900-luvun puolella oppiaineena koulussa, mutta se taidettiin poistaa opetussuunnitelmasta joskus 2000-luvun alussa. En kyllä millään jaksa muistaa, olisiko kansalaistaidon tunneilla käsitelty sälekaihtimien asentamista tai edes irrottamista. Eikä tämä tainnut tulla suoranaisesti vastaan teknisen käsityön tai kotitalouden tunneillakaan. Mitähän noilla kansalaistaidon tunneilla mahdettiinkaan silloin opettaa?

Kansalaistaitoa on haluttu tuoda jälleen uudelleen peruskoulun oppiaineeksi. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti lokakuun alussa alueensa kunnille laajan valmiusharjoituksen, jota varten koottu kansalaisraati tuotti harjoituksen sivutuotteena 20 konkreettista ehdotusta viranomaisten ja kansalaisten käyttöön. Ehdotuksena oli muun muassa kansalaistaidon palauttaminen kouluun oppiaineeksi. Tunneilla lapsille ja nuorille voitaisiin tarjota tietoa kriisitilanteista selviämiseen. Tehokkaana tiedotuskeinona muistettiin myös mieleen jääneet television tietoiskut.

Kansalaistaidoilla viitataan tavallisesti perustietämykseen yhteiskunnasta, politiikasta ja oman talouden hoidosta. Nykyisessä sosiaalisen median kyllästämässä informaatioyhteiskunnassa kansalaistaitoihin tulisi kenties vielä lisätä digitaaliset kansalaistaidot, kuten informaatiotaidot, mediataidot ja digitaidot. Koulujen opetussuunnitelmien kannalta ongelmana lienee kuitenkin se, että mitään edellä mainituista ei tarvita koululaisten taitoja mittaavassa Pisa-tutkimuksessa. Eli tällaisten oppiaineiden opettaminen olisi koulutusjärjestelmämme kansainvälisen maineen ylläpitämisen kannalta lähinnä ajanhukkaa.

Sen sijaan lukioiden opetussuunnitelmaa on esitetty muutettavaksi siten, että se tukisi paremmin koulutuksen yleissivistäviä ja yhteiskunnallisia tavoitteita. Tähän pyritään lisäämällä kaikille pakollisiin oppiaineisiin filosofiaa ja yhteiskuntaoppia. Vastaavasti maantietoa, historiaa, uskontoa ja elämänkatsomusoppia on kaavailtu vähennettäväksi. Nähtävästi filosofian painoarvo kansalaistaitona on kasvussa, kun sitä lisätään historian ja maantiedonkin kustannuksella. Toisaalta historian opetuksen tarpeellisuus lieneekin nyky-yhteiskunnassa vähentynyt, sillä historia näyttää taas toistavan itseään. Ja eipä tuo maantiedon opiskelukaan tainnut erityisen hyödyllistä olla, kun jopa Euroopankin kartta on muuttunut jo moneen otteeseen koulusta päästyäni – uskonoppien ja elämänkatsomusten muutoksista puhumattakaan.

Tänään postiluukustani ilmestyi koko taloyhtiöllemme jaettu tarjouskirje uusista sälekaihtimista tarvittavine asennuspalveluineen. Ei se sälekaihtimien irrotus tainnut sittenkään kuulua kansalaistaitoihin, mutta tulipahan silti tehtyä!