Helsingin kaupungin parhaimpia palveluita on kesäkuukausina lapsille tarjottava ilmainen keittolounas läheisessä leikkipuistossamme. Vanhempien vaivana on vain lasten varustaminen keittolautasella, lusikalla ja mukilla sekä tietenkin lasten toimittaminen leikkipuistoon puoleen päivään mennessä. Kokemukseni perusteella tuo viimeisin tehtävä on vanhemmille kaikkein vaativin. Hämmästyksekseni puistossa lapsillemme näyttää maistuvan sellaisetkin keitot, joihin ei kotona koskettaisi. Ovatpahan ainakin oppineet, että ilmainen lounas kannattaa aina syödä.
Sen sijaan leikkipuistossa päivystäville vanhemmille ei ilmaista lounasta ole ollut tarjolla. Aikuisten on haettava lounaansa itse esimerkiksi jostakin lähiseudun sushi-ravintolasta ja kiikutettava annos puikkoineen päivineen leikkipuistoon syötäväksi. Kaupunki voisikin, sekä nykyisiä että tulevia veronmaksajia palvellakseen, laajentaa leikkipuistoruokailun kattamaan ensi kesänä myös valvovien omaisten sushi-annokset. Ja nehän voitaisiin kustantaa esimerkiksi ohjaamalla Guggenheim-museoon kaavailtu kaupungin rahoitus tähän paremmin veronmaksajia palvelevaan tarkoitukseen.
Kotimaisessa valtamediassa uutisoitiin hiljattain Piilaaksossa kehitetystä ravintojuomasta nimeltään Soylent. Kiinteän ruoan korvaava juoma koostuu 35 ihmiselle välttämättömistä hivenaineista, vitamiineista, rasvoista ja hiilihydraateista. Juoman väitetään näyttävän ja maistuvan lettutaikinalta, mutta sitä ei ilmeisestikään voi juoda nautinnokseen. Se kuitenkin sisältää ravintoympyrän tärkeimmät rakenneaineet, joten juoman avulla ihminen pysyisi terveenä syömättä laisinkaan. Jonkin verran on kehitys kulkenut eteenpäin opiskeluvuosieni pakastepitsoista, joita eräs kaverini kutsui jo silloin ravintoympyröiksi.
Kävin tällä viikolla kokemassa elämyksen nimeltään Illallinen pimeässä, jossa syödään kolmen ruokalajin illallinen täysin pilkkopimeässä. Pimennetyn näköaistin sijasta ruoka-annoksiin oli tarkoitus herkistyä voimallisemmin muiden aistien avulla. Suureksi yllätyksekseni pelkän makuaistin varaan heittäytyminen saikin aikaan varsin vaisun illalliselämyksen. Ehkäpä illallisruokienkin makumaailmoissa olisi ollut hieman parantamisen varaa, mutta pilkkopimeässä tutut ruoka-annoksetkin maistuivat pari kertaluokkaa normaalia latteammilta. Suurin elämykseni lienee ollut onnistumisen ilo siitä, että ilman näköaistin apuakin lautasen saa kaluttua tyhjäksi kohtuullisen nopeassa ajassa. Samankaltaisen kokemuksen olisi kenties voinut saada kauhomalla Soylentiä silmät sidottuina. Saisikohan tästä kohtuuhintaisen vaihtoehdon ensi kesän puistoruokailuille?
