Itsenäisyys

Viime viikonloppuna valtakunnassa pohdittiin jälleen vastauksia siihen kerran vuodessa esitettävään kysymykseen: mitä itsenäisyys sinulle merkitsee? Tuohon kysymykseenhän ei voi varsinkaan virallisissa yhteyksissä vastata mitä tahansa. Vastauksen arvomaailman tulee kuvastaa pienen kansan taistelua vapaudesta sekä sitoutumattoman hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista suurten ikäluokkien työn tuloksena. Joskus vastaukseen voi sisällyttää myös yksittäisten kansalaisten menestystarinoita kulttuurin tai vieläpä mieluummin urheilun saralla.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivä merkitsi minulle pientä askelta kohti itsenäisyyttä. Tuona päivänä appiukkoni palasi kotiinsa Italiaan ja päätti siten kymmenen päivää kestäneen vierailunsa kotonamme. Tämän jälkeen kotitaloudessamme olisi jälleen yksi henkilö vähemmän majoitettavana, vaikka ei meillä lasketa. Nyt olisin siis hieman riippumattomampi, sen verran mitä viisihenkisessä lapsiperheessä nyt voi käytännössä olla.

Tosin appiukon matka kotoamme lentokentälle oli vähällä jäädä pelkäksi yritykseksi. Tähän asti loistavasti toiminut taksin tekstiviestitilaus ei nimittäin toimittanut palveluaan oikeaan osoitteeseen. Ja mikä ikävintä, tilauksen vastaanottanut taksi ei missään vaiheessa päivää edes ilmoittanut tehneensä oharia, että olisimme voineet lopettaa taksin odottamisen. Ehkäpä niitä taksilisenssejä on tosiaankin liian vähän kattamaan taksikyytien kysynnän juhlapäivinä. Ja lisensoimattomia kuljetuspalveluita ei vielä löytyne niitä tarjoavan yrityksen hiljattain Suomessa avatusta mobiilipalvelusta. Siispä ei auttanut muu kuin tarjota appiukolle omaa lisensoimatonta kuljetuspalveluani, että saisimme hänet ajoissa lentokentälle. Ja tarjosin kyydin tällä kertaa aivan ilmaiseksi pelkästään markkinointitarkoituksessa.

Varsinaisesti itsenäistymiseni käynnistyi kenties siitä, kun muutin kotoani toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Itsenäistymisprosessini sujui opiskelijalle tyypillisistä taloudellisista haasteista huolimatta varsin mutkattomasti, eikä siihen tainnut liittyä mitään itsenäistymistaisteluun verrannollista dramatiikkaa. Ilmainen korkeakouluopetus takasi sen, ettei syntynyt suurempaa tarvetta nousta materialismia vastustavaan kansalaissotaan kiakkovieraiden tai luokkaretkeläisten tavoin. Ja muistaakseni jo varhaislapsuuden oidipaalinen Bobrikovin murhakin jäi kohdaltani varsin kevyeksi. Ehkäpä olin oppinut jo hyvissä ajoin keksimään itselleni jotain mielekästä tekemistä aikani kuluksi.

Itsenäisyyteni oli kuitenkin määrä joutua koetukselle kansainvälisen liittoutumisen myötä. Koska liittoutumiseni sinetöitiin katolisessa kirkossa, niin siitä tuli luterilaisesta liitosta poiketen sakramentti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liittoni on Euroopan rahaliiton tavoin peruuttamaton projekti. Eikä se eurooppalainen rahaliittokaan liene ollut kaikille välttämättä se taloudellisesti optimaalisin vaihtoehto jäsenvaltioiden huoltosuhteen kasvaessa oman liittoni tapaan. Silti kokonaisuutena liittoutuminen lienee kuitenkin tuonut ainakin jokin asteista vakautta ja yhteisten eurooppalaisten arvojen tunnustamista jäseniensä kesken. Ja lienee yhteiskuntarauhan ja humanististen arvojen asettaminen lyhyen aikavälin taloudellisten tavoitteiden edelle kuitenkin ihan itsenäinen päätös valistuneelle toimijalle.