”Olikohan tuo oliivipuu?” kysyi alakouluikäinen poikani ohittaessamme omakotitalon pihan syvällä Etelä-Savossa. Olimme saapuneet näille raukoille rajoille siinä toivossa, että löytäisimme hiihtolomalla paikan, jossa lumi on maassa ihan luonnonvaraisesti. Reagoin poikani esittämään kysymykseen välittömästi uudella vastakysymyksellä siitä, milläköhän ilmastovyöhykkeellä hän on aikaisemmin nähnyt oliivipuita kasvavan luonnossa. Päädyimme tästä yhdessä muutaman induktiivisen päättelyaskeleen kautta siihen, että hän tuskin oli nähnyt oliivipuuta eteläsavolaisen omakotitalon pihamaalla.
Lumiturismista on näyttänyt tulleen perheemme uusin harrastus tänä talvena. Tai oikeastaan Etelä-Suomen sääolosuhteita ei voi edes kuvata talvi-sanalla, sillä elämme tällä hetkellä jotain termisen syksyn ja kevään välistä taitekohtaa. Useita vanhoja kunnon talvia kokeneena olisin toivonut pääseväni ainakin joululomallani jonnekin etelän aurinkoon, mutta se ei nyt tänä talvena käynytkään päinsä. Lapsemme olivat päättäneet haluta etelän auringon sijasta ekologisemmalle kaamoslomalle Lappiin, eikä siinä riittävän taustatuen puuttuessa minun vastusteluni paljoa auttaneet. Enpä toki tuossa vaiheessa osannut aavistaa, että nuo kaamoksen päivät tulisivat olemaan niitä harvoja tänä vuonna kokemiani talvipäiviä.
Hiihtoloman alkaessa Etelä-Suomessa oli keväinen, huhtikuun puolta väliä muistuttava säätila. Siitä kielii myös se, että turkulaisten kirsikkapuiden puhkeaminen kukkaan lienee ollut yksi hiihtolomaviikon suurimmista kotimaisista uutisista. Hiihtolomaviikon lumituristeina odotuksemme Savon lumitilanteesta olivat suhteellisen korkealla. Ajomatkan aikana odotimme jännityksellä sitä, missä matkan vaiheessa kohtaisimme lumirajan. Ainakin se olisi tänä vuonna ylempänä kuin aikoinaan paljon puhuttu susiraja, joka lienee laskenut nykyään jonnekin Varsinais-Suomen tietämille. Ja sitähän se olikin: emme onnistuneet ylittämään luonnonvaraista lumirajaa ennen saapumistamme määränpäähän.
Elämme joko tilastollisessa mielessä poikkeuksellisen lämmintä talvea tai sitten ilmastonmuutoksen nopeus on kiihtynyt eksponentiaalisesti sen saaman julkisuuden myötä. Jälkimmäisessä tapauksessa tällä muutostahdilla voinen pian luopua eläkepäivieni unelmasta hankkia pieni viinitila jostakin Välimeren rannalta. Sen sijaan kannattanee pian ryhtyä valmistelemaan oman viinitilan perustamista jonnekin Järvi-Suomeen, jossa kasteluveden riittävyys ei tule olemaan ongelma. Nykyäänhän Champagnen alueen rypäleitä kasvatetaan jo Britanniassa ja paikallinen kuohuviini tunnetaan varsin kelvollisena. Vastaavasti parin vuosi-kymmenen kuluttua meillä voinee jo olla savolaista shampanjaa kalakukon kyytipoikana.
Vai olisikohan se sittenkin voinut olla oliivipuu siellä eteläsavolaisen omakotitalon pihamaalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti